Verkkolehti 2/2011
Pelikonsolin päivitys paljasti asiakaspalvelun heikkoudet
Sony PlayStation3 –pelikonsoliin tehtiin pakollinen ohjelmistopäivitys, joka hermostutti osan konsolin omistajista.
Ilman päivitystä osa toiminnoista olisi lakannut toimimasta, ja päivityksellä haluttiin torjua mm. tietoturvariski. Uuden päivityksen myötä pelikonsoli ei kuitenkaan enää ollutkaan yhteensopiva avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmien, kuten Linuxin, kanssa.
Sony Computer Entertainment katsoi, että konsolia oli markkinoitu ensisijaisesti pelikoneeksi, vaikka sillä onkin ollut mahdollisuus tehdä myös muita toimintoja. Lisäksi tuotteen ostajan saamissa sopimusehdoissa varattiin oikeus tehdä päivityksiä ohjelmistoon. Yritys ei näin ollen hyväksynyt tuotepalautuksia tai tarjonnut kuluttajille hyvitystä ohjelmistopäivityksen takia.
Kuluttajavirasto ei pitänyt yrityksen sopimusehtoja sinänsä kohtuuttomina, mutta moitti yritystä asiakaspalvelun huonosta hoitamisesta. Tuohtuneiden asiakkaiden reklamaatioita ei käsitelty asianmukaisesti, vaan heidät ohjattiin tekemään valitus suoraan kuluttajaviranomaisille. Yritystä edellytettiin ohjeistamaan käyttäjätukensa ja pelikonsoleidensa maahantuojat ja myyjät, jotta nämä osaisivat jatkossa hoitaa asiakaspalvelun vastaavantyyppisissä reklamaatiotilanteissa.
KUV/2798/41/2010
Kuluttajansuojalaki 5 luku 12 §
Kuluttajansuojalaki 2 luku 1 §