Kuluttajatutkimuskeskuksen tuoreessa keskustelualoitteessa esitetään, että kuluttajavaikutusten arviointi pitäisi ottaa mukaan kaikkeen säädösvalmisteluun.
Kuluttaja-ajattelu on nyky-yhteiskunnassa levinnyt laajalle eri politiikan aloille. Siksi Kuluttajatutkimuskeskuksen tuoreessa keskustelualoitteessa esitetään, että kuluttajavaikutusten arviointi pitäisi ottaa mukaan kaikkeen säädösvalmisteluun. Kuluttajapolitiikan nykytilaa käsittelevä keskustelualoite luovutettiin perjantaina 25.2.2011 työministeri Anni Sinnemäelle.
Tulevaisuuden kuluttajapolitiikassa joudutaan varautumaan niin globaalien markkinoiden vaikutuksiin, kulutuksen eriarvoisuuteen kuin julkisen palvelutuotannon muutoksiinkin. Kulutuksen tavat ja tottumukset ovat sidoksissa arkipäivän teknologioiden kehitykseen ja tulevaisuuden kuluttajapolitiikassa ratkaistaan myös muuttuvien arkiteknologioiden aiheuttamia ongelmia.
Katsauksessa on esitetty kolme eri näkökulmaa kuluttajapolitiikkaan: ns. kansallinen malli, EU-malli ja kestävän kulutusyhteiskunnan malli. Nämä eivät ole toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja, vaan limittäisiä ja toisiaan täydentäviä, joita kaikkia tarvitaan
Katsauksessa myös nostetaan esiin aiheita, jotka olisi tärkeää ottaa huomioon valmisteltaessa seuraavaa kuluttajapoliittista ohjelmaa:
Yritysten yhteiskuntavastuu nousee tärkeäksi teemaksi. Toimiva itsesääntely vaatii asenneilmapiiriä, jossa vastuullinen suhtautuminen kuluttajakaupan pelisääntöihin nähdään ennen kaikkea kilpailuetuna.
Kuluttajapolitiikalla ja yritysten toiminnassa on mahdollista sujuvoittaa markkinoiden toimintaa käyttäytymisen taloustieteen mallien avulla. Kuluttajien käyttäytymisen uusin tutkimus (behavioural economics) on osoittanut, että otaksuma rationaalisesta kuluttajasta ei vastaa todellisuutta. OECD:n piirissä on viime vuosina kehitelty lähestymistapaa, jossa tunnustetaan kuluttajien vaikeus toimia nopeasti muuttuvilla ja monimutkaistuvilla markkinoilla.
Kuluttajapolitiikassa on tärkeä muistaa myös niiden asema, joille asioiden hallinta on ylivoimaista. Kuluttajien toimintaympäristö on muuttunut huomattavasti parissakymmenessä vuodessa (esim. sopimusten määrä on kasvanut, luottosopimuksen sisältö kasvanut 1 sivusta 30 sivuun, obligaatioista ja talletuksista on siirrytty sijoitussidonnaisiin eläkevakuutuksiin ja käänteiseen asuntolainaan). Tämä kaikki tuo kuluttajille uusia mahdollisuuksia, mutta paljon huomioonotettavaa.
Horisontaalinen vaikuttaminen ja yhteistyö ovat ratkaisevassa asemassa. Tulevaisuudessa kulutuksen materiaaliset rajat tulevat olemaan jatkuvan arvioinnin ja julkisen keskustelun kohteena. Riippumatta siitä, millä tavoin kestävyyden haasteet ratkaistaan, ne vaikuttavat kulutukseen ja kuluttajan asemaan markkinoilla.
Lue lisää:
Verkkojulkaisu ”Katsaus kuluttajapolitiikan nykytilaan” (Kuluttajatutkimuskeskus, keskustelualoitteita 39/2011)