Nettitikun televisiomainoksessa jätettiin kertomatta olennainen tieto siirtonopeuden rajoituksista. Maksiminopeus on terminä monitulkintainen.
Soneran nettitikkua mainostettiin televisiossa reiluna. Mainoksessa naisääni kertoi, että ”tikussa on aina maksiminopeus, tyytyväisyystakuu, sama hinta koko sopimuskauden ja hintakin on tosi reilu.” Maksiminopeutta ja muita ominaisuuksia tuotiin mainoksessa lisäksi esiin visuaalisesti korostetulla punaisella nuolella. Mainoksen lopuksi ruutuun ilmestyi laatikko, jossa luvattiin: ”Liikkuva laajakaista alk. 9,90 €/kk maksiminopeudella, 24 kk sopimus”. Tarjouspaketin muista ehdoista kerrottiin vaatimattomammalla kirjasinkoolla, mutta edes niistä ei löytynyt mainintaa maksiminopeuden rajoituksista.
Todellisuudessa liittymällä oli 1 Gt:n käyttörajoitus kuukaudessa, jonka jälkeen nopeus laski huomattavan alhaiseen, 64:een kilobittiin sekunnissa. Maksiminopeus ei siis tikussa ollut ”aina” käytössä, kuten mainosääni lupasi. Lisäksi 64 kbit/s oli huomattavan alhainen tiedonsiirtonopeus.
Mainoksesta syntyi sellaisenaan totuudenvastainen kokonaiskuva, koska sen keskeiset ja visuaalisesti näyttävimmät elementit antoivat kuvan rajoittamattomasta maksiminopeudesta. Lisäksi nopeutta koskevia olennaisia rajoituksia ei kerrottu kokonaisuudessaan, riittävän selkeästi ja riittävällä huomioarvolla missään.
Mitä ymmärretään maksiminopeudella?
Kokonaan oma ongelmakenttänsä on se, mitä pelkällä maksiminopeudella mainoksen vahvana pääviestinä kuluttajille kerrotaan. Onko kyse markkinoilla ylipäätään saavutettavissa olevasta enimmäisnopeudesta, vai kenties liittymän teoreettisesta maksiminopeudesta? Ja mitä voidaan luvata liikkuvalle netinkäyttäjälle, jonka laajakaista toimii milloin missäkin verkossa?
Tähänastisessa markkinoinnissaan teleoperaattorien ilmoittama maksiminopeus on tyypillisesti jo pitkään tarkoittanut teoreettista maksiminopeutta. Teleyritysten mukaan tämä ilmoitustapa on vakiintunut ja kuluttajille tuttu.
Viestintämarkkinalakiin on tullut muutos, joka edellyttää vaihteluvälin ilmoittamista. Tällä pyritään vastaamaan juuri niihin käytännön ongelmiin, joita on seurannut siitä, että yhteysnopeus on määritelty vain joko teoreettisena maksiminopeutena tai niin avoimesti, ettei synny selvää käsitystä siitä, minkälaisesta nopeudesta oli sovittu. Kyseenä olevassa nettitikun mainoksessa oli elementtejä molemmista ongelmista.
Mainoksessa hehkutettu ”maksiminopeus” oli ymmärrettävissä lähinnä suhteessa 6 Mbit/s maksimiin. Vaikka mainoksessa mainittiinkin vaihteluväli 0,4-3 Mbit/s, siitä ei käynyt riittävän selvästi ilmi, että tässä tapauksessa maksiminopeus todella riippui siitä, missä tikkua kulloinkin käytettiin. Liikkuvan laajakaistan kohdalla kulloisessakin sijaintipaikassa olevan verkon kuormitustilanne vaikuttaa nopeuteen, joten vaihteluvälin ilmoittaminen oli järkevää. Alin mainittu nopeus, 0,4 Mbit/s erosi kuitenkin niin paljon saavutettavissa olevasta huippunopeudesta, että iskulause ”aina maksiminopeudella” ei vastannut siihen latautuvia odotuksia.
Koska käytännössä nettitikun maksiminopeus ei ollut koskaan jatkuvasti saavutettavissa, ja mainoksessa ilmoitettu normaali vaihteluväli 0,4-3Mbit/s poikkesi kohtuuttoman paljon saavutettavissa olevasta 6 Mbit/s maksiminopeudesta, mainoksesta syntyi tältäkin osin harhaanjohtava kokonaiskuva.
Yritys sitoutui trimmaamaan markkinointiaan
Kuluttajavirasto edellytti yrityksen sitoutuvan siihen, ettei se vastaisessa markkinoinnissaan anna totuudenvastaista ja harhaanjohtavaa kuvaa palveluun kuuluvasta tiedonsiirtonopeudesta. Yritys sitoutui tähän sekä siihen, että se kertoo vastaisuudessa kuluttajan ostopäätöksen kannalta olennaiset tiedot riittävällä huomioarvolla, ja riittävän täsmällisesti, jotta palvelusta saa totuudenmukaisen ja verkon todellista suorituskykyä vastaavan kuvan.
KUV/5820/41/2010
Kuluttajansuojalaki 2:6 §
Kuluttajansuojalaki 2:7 §
Kuluttajaoikeuden linjaus laajakaistanopeuksista (pdf)