Hallituksen esitys kuvaohjelmalainsäädännön uudistamisesta tulee eduskunnan käsittelyyn syksyn kuluessa. Esityksen alustava versio julkistettiin maaliskuussa, ja julkisuudessa on siitä lähtien esitetty monenlaisia näkemyksiä sen vaikutuksesta lasten suojelemiseen audiovisuaalisessa mediamaailmassa. Lakiesityshän lähtee siitä, että valtiollisesta kuvaohjelmien ennakkotarkastuksesta luovuttaisiin ja panostettaisiin sen sijaan uudenlaisiin lasten turvallisuutta mediaympäristössä edistäviin toimenpiteisiin, kuten mediakasvatukseen sekä lasten huoltajille ja kasvattajille suunnattuun tiedottamiseen.

Lapsia ja vanhempia ei kuitenkaan ole tarkoitus jättää markkinoiden armoille. Markkinat, kuvaohjelmien tarjoajat, on päinvastoin määrä sitouttaa nykyistä paremmin lasten suojelemiseen. Tärkein lasten suojelemisen keino, kuvaohjelmien ikärajat, säilyisi, mutta ikärajaluokittelusta vastaisivat kuvaohjelmien tarjoajat itse. Luokittelu ei olisi mielivaltaista, kuten joissakin puheenvuoroissa on ehditty uumoilla, tarjoajat eivät voisi tavoitella mahdollisimman suuria yleisöjä painamalla ikärajat niin alas kuin kehtaavat. Luokittelua ohjaisi tarkka koodisto, verkkopohjainen ikärajaperusteiden järjestelmä, jonka käyttöön tarjoajayhtiöiden palkkaamat luokittelijat koulutettaisiin. Koulutuksesta ja ikärajavalvonnasta vastaisi Valtion elokuvatarkastamon tilalle perustettava Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (MEKU).

Ikärajajärjestelmä myös yksinkertaistuisi. Ei olisi enää erikseen suositusikärajoja ja pakollisia ikärajoja. Televisio-ohjelmia, elokuvateatterielokuvia ja netin tilausohjelmapalveluja kohdeltaisiin samalla tavoin. Myös merkinnät yhtenäistyisivät, ja niiden yhteydessä näkyisivät sisältösymbolit, jotka kertoisivat kunkin ikärajan perusteista. Poikkeuksena säilyisivät vain tietokone- ja konsolipelit, koska niitä varten on olemassa yleiseurooppalainen järjestelmä PEGI. Pelejä koskevat ikärajat puolestaan otettaisiin käyttöön kaikkia kuvaohjelmia koskien. Näin vältettäisiin nykyinen, kuluttajia hämmentävä kahden erilaisen ikärajajärjestelmän rinnakkaisuus. Kaikkia kuvaohjelmia koskisivat siis seuraavat ikärajat: kaikille sallittu, 7, 12, 16 ja 18.

Miksi tarvitaan tällainen uudistus? Miksi halutaan hävittää vuosikymmeniä toiminut valtiollinen ennakkotarkastusjärjestelmä? Onko varmaa, että lapsen asema ei uudistuksessa huonone?

Mikään ei tietenkään ole varmaa, ei varsinkaan uudistuksen rahoitus. Uuden Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen päätehtäväksi on kaavailtu varsin laaja-alaista valtakunnallista mediakasvatuksen koordinointia ja edistämistä. Ellei kohtuullista panostusta uuteen tehtäväalueeseen saada, olennainen osa uudistuksesta on vaarassa kuivahtaa kokoon. Lapsista ei uudistuksen korkealentoisten tavoitteiden mukaan tulisikaan mediataitoisia, kriittisiä median käyttäjiä, jotka luovisivat elokuvien, pelien, television ja internetin maailmoissa aktiivisesti ja analysoiden.

Uudistukseen on kuitenkin uskaltauduttava. Etenkin internetin ja television kuvaohjelmatarjonnan valtava laajeneminen pakottaa miettimään uusia lasten suojelemisen tapoja. Vain pieni osa nykyisestä tarjonnasta on ikärajaluokittelun piirissä. Lakiuudistus laajentaisi luokiteltujen kuvaohjelmien piiriä, mutta samanaikaisesti tarjonnan määrä lisääntyy huimasti. On panostettava mediakasvatukseen ja myös tiedotukseen. Tehokkainta tiedotus on televisiokanavilla.

Lapsi, lapsen etu, lapsen hyvinvointi on uudistuksen lähtökohta ja päämäärä. Jotta päämäärä edes lähestyisi, on uudistuksen toteutumista valvottava. Valvonta vaatii voimavaroja, joita ainakaan nykyisellä Valtion elokuvatarkastamolla ei ole. Ellei niitä osoiteta myöskään tulevalle Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskukselle, on uudistus heikoissa kantimissa. On kysymys kuvaohjelma-alan ja valtion viranomaisen uudenlaisesta yhteissääntelystä. Se voi onnistua vain, mikäli yleisöllä on syytä luottaa siihen. Siksi tarvitaan valvontaa, ja valvontaan tarvitaan selvää rahaa.

Lapsen hyvinvointi on siis myös tässä uudistuksessa lopulta rahasta kiinni. Kun valtiontaloudessa eletään niukkuuden aikoja, moni muukin uudistus ja hanke kituu rahoituksen puutteessa. Kuvaohjelmalainsäädännön uudistamisessa on kuitenkin kysymys verrattain pienistä rahoista. Ne muutamat sadattuhannet kannattaa sijoittaa. Lapsi on sen arvoinen.

Matti Paloheimo
Johtaja
Valtion elokuvatarkastamo