Verkkolehti 8/2010

Yleispalvelu ei oikeuta korkeampaan hintaan ja huonoon laatuun

Jokaisella kuluttajalla on ollut oikeus saada puhelinliittymä ja yhden megan laajakaistayhteys heinäkuun alusta lähtien viestintämarkkinalain muutoksella. Viestintävirasto valvoo yleispalvelun saatavuutta ja toteutumista. Jos kohtuuhintaista ja laadukasta tarjontaa ei voi muulla tavoin taata, Viestintävirasto voi nimetä alueelle yleispalveluyrityksen.

Kuluttajavirasto on lausunnoissaan Viestintävirastolle korostanut, että yleispalvelun tarkoituksena on erityisesti turvata käyttäjien etu ja palvelujen saatavuus.

Hinnoittelussa huomioitava yhdenvertaisuus

Kuluttajaviraston mukaan operaattoreiden hinnastot eivät anna hintatasosta oikeaa kuvaa. Kilpailua käydään voimakkaiden alennuskampanjoiden avulla. Nämä hinnat eivät näy operaattoreiden hinnastoissa. Lisäksi palveluntarjoajat suuntaavat alen­nus­kam­pan­joita alueellisesti. Kilpailluim­milla kaupunkialueilla hintataso muodostuu muuta maata alhaisem­maksi.

Tilanne ei saa kehittyä sellaiseksi, että yleispalveluliittymät ovat kalliita, jotta kilpailu alennuksilla voisi jatkua.Yleispalvelun hinnoittelun on oltava kohtuullista. Näin tuetaan tietoyhteiskunnan palvelujen yhdenvertaista saatavuutta. Hinnoittelu ei saa muodostaa joillekin käyt­täjäryhmille tosiasiallisia esteitä palvelujen käyttöönotolle.

Hintoja on aina verrattava yleisiin kuluttajahintoihin ja kuluttajien tulotasoon. Tätä edellyttää myös EU:n yleispalveludirektiivi. Hinnoittelun kohtuullisuutta on arvioitava myös heikkojen kuluttajaryhmien, kuten vanhusten, vammaisten ja pienituloisten näkökulmasta. Näin ehkäistään tietoyhteiskunnasta syrjäytymistä.

Laadukasta yleispalvelua syrjäseuduillekin

Yleispalvelun eräs ominaisuus on se, ettei kuluttaja voi valita palveluiden toteuttamistapaa. Hinnaltaan edullisin tekninen ratkaisu ei aina ole kuluttajien kannalta paras. Kuluttajien on kannattavinta valita liittymä, jolla on riittävä toimintavarmuus ja riittävät ominaisuudet monipuoliseen viestintään.

Viestintäpalvelut voidaan toteuttaa joko kiinteällä tai langattomalla tekniikalla. Liittymän pitää kuitenkin toimia moitteettomasti käyttäjän asuin- tai sijaintipaikassa. Matkapuhelimien luotettavuus ei kaikilla paikkakunnilla vastaa lankaverkkoa.

Siirtyminen lankaverkosta matkapuhelimiin on monin paikoin tarkoittanut häiriöiden lisääntymistä.

Kuluttajaviraston mukaan ei ole riittävää, että matkapuhelimen kuuluvuus on hyvä vain yhdessä paikassa rakennuksen sisätiloissa. Yleispalvelutuotteiden on vastattava laadultaan sitä, mitä muutenkin markkinoilla on tarjolla.

 

KUV 3566/48/2010, 5189/48/2010
 

27.10.2010

Pysy ajan tasalla

Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on verkkolehti, joka tarjoaa tietoa erityisesti kuluttajaoikeuden kehittymisestä ja kuluttajapolitiikasta kiinnostuneille.

Ajankohtaiskatsaustamme seuraamalla pysyt ajan tasalla

  • kuluttajan aseman edistämisestä
  • Kuluttajaviraston /kuluttaja-asiamiehen kannanotoista ja ratkaisuista
  • vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista kuluttajaoikeuden kansainvälisistä virtauksista
     


 
Tilaa uutiskirje
 
Kuluttaja-asioita tuomioistuimissa

Vastaava päätoimittaja: Anja Peltonen  |  Toimittajat: Essi Isomäki, Laura Salmi, Maija Puomila |  ISSN 1796-5497  |  Postia toimitukselle