Verkkolehti 8/2010

Mobiilisisältöpalvelut murheenkryyninä edelleen

Mobiilisisältöpalvelut jatkavat edelleen hittilistan kärjessä kuluttajaviranomaisille tulleissa yhteydenotoissa. Kuluttajavirasto ja kuluttajaneuvonta saivat niistä vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yli 1500 yhteydenottoa. Vain autoja koskevat ilmoitukset nousevat niiden edelle. 

Kuluttajavirasto on peräänkuuluttanut eri toimijoiden vastuunkantoa jo pitkään, pyrkinyt vaikuttamaan lainsäädäntöhankkeiden etenemiseen ja neuvottelut useaan kertaan eri osapuolten kanssa sekä valvonta- että itsesääntelytarkoituksessa.

Mobiilisisältöpalveluita lykätään markkinoille tarkoituksellisesti harhaanjohtavalla markkinoinnilla, jonka tavoitteena on saada kuluttajat huomaamattaan sitoutumaan kalliisiin kestotilauksiin. Kun ongelmat näkyvät vasta viiveellä puhelinlaskussa, viranomaisten puuttuminen asiaan vie oman aikansa.

Palveluntarjoajat ovat alkaneet palkata avukseen suomalaisia asianajajia ja ovat entistä helpommin tavoitettavissa. Asiat eivät silti välttämättä muutu parempaan suuntaan. Yritys hyvittää kuluttajille rahat takaisin, mutta ei muuta toimintaansa, vaan aloittaa sen uudestaan toisella nimellä. 

Suomessa palveluntarjoajien kanssa sopimukset tekevät ns. aggregaattiyritykset ja laskutuksesta sovitaan operaattoreiden kanssa. Nämä osapuolet saavat oman siivunsa palveluiden käytöstä syntyvistä rahavirroista. Sopimuksissa oletettavasti velvoitetaan noudattamaan Suomen lakeja ja alan itsesääntelyohjeita, mutta kukaan ei ota vastuuta siitä, jos näin ei tapahdu. Sen sijaan kuluttajan odotetaan maksavan laskun kiltisti.

Laskua on kuitenkin vaikea maksaa, kun siitä ei selviä, mistä palvelusta laskutetaan. Jos haluaa tarkemman laskuerittelyn paperilla, se on maksullinen. Palvelun taustalla olevaa yritystä joutuu selvittelemään operaattorin maksullisessa asiakaspalvelunumerossa. Uusia erittelysäännöksiä kaivataankin kovasti.

Matkapuhelin lähestyy luottokorttia

Kuluttajavirasto on jo pitkään korostanut, että matkapuhelin on luottokortin kaltainen maksuväline ja siksi sitä tulisi koskea samanlaiset vastuusäännökset kuin luottokorttejakin. Luottokortilla ostoksen maksanut kuluttaja voi ongelmatilanteessa vaatia kauppahintaa takaisin myös luottokorttiyhtiöltä. Tietoyhteiskunnan kehityksen turvaamiseksi olisi välttämätöntä, että matkapuhelin olisi maksuvälineenä samassa asemassa. Kuluttajavirasto toivoo, että lainmuutosehdotus saataisiin aikaan mahdollisimman pian eikä operaattorin asiakaspalvelussa enää todettaisi ”asia ei kuulu mitenkään meille, me olemme vain laskuttaja”.

Yleispalveludirektiivin kansallisen voimaansaattamisen myötä viestintämarkkinalakiin ollaan ehdottamassa säännöstä, joka mahdollistaa viranomaisten tehokkaan puuttumisen petoksellisen tyyppiseen mobiilisisältöpalvelujen tarjoamiseen. Viranomainen, joka ehdotuksen mukaan olisi Kuluttajavirasto/-asiamies, voisi määrätä teleyritystä sulkemaan lyhytsanomanumeron, josta kyseisenlaisia palveluja tarjotaan.

Lainmuutosehdotus saatettaneen eduskunnan käsiteltäväksi tämän syksyn aikana. Toteutuessaan muutos antaisi viranomaiselle tehokkaan keinon, jolla kuluttajia harhaanjohtava palvelu saataisiin nopeasti katkaistua. Kuluttajavirasto toivoo kuitenkin edelleen, että alan toimijat kantaisivat vastuunsa myös ilman tällaista äärimmäistä viime käden keinoa.

Suomalaisen tietoyhteiskuntakehityksen jatkuva suuri huolenaihe on kuluttajien heikko luottamus uusiin palveluihin. Toivottavasti se saadaan nostettua korkeammalle kuin käytettyjen autojen kohdalla.

Miina Ojajärvi
Kuluttajaviraston viestintäpalveluiden painopistealueesta vastaava lakimies
 

 

28.10.2010

Pysy ajan tasalla

Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on verkkolehti, joka tarjoaa tietoa erityisesti kuluttajaoikeuden kehittymisestä ja kuluttajapolitiikasta kiinnostuneille.

Ajankohtaiskatsaustamme seuraamalla pysyt ajan tasalla

  • kuluttajan aseman edistämisestä
  • Kuluttajaviraston /kuluttaja-asiamiehen kannanotoista ja ratkaisuista
  • vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista kuluttajaoikeuden kansainvälisistä virtauksista
     


 
Tilaa uutiskirje
 
Kuluttaja-asioita tuomioistuimissa

Vastaava päätoimittaja: Anja Peltonen  |  Toimittajat: Essi Isomäki, Laura Salmi, Maija Puomila |  ISSN 1796-5497  |  Postia toimitukselle