Lankapuhelinta korvaavaa kännykkäliittymää myytiin ikäihmisille aggressiivisesti ja eikä perustietojakaan annettu. Vanhus saattoi myynnin seurauksena jopa menettää entisen puhelinyhteytensä.
Liittymien puhelinmyynnin ongelmat ovat työllistäneet kuluttajaviranomaisia jo pitkään. Vaikka vikaan menneistä kampanjoista on keskusteltu onnistuneesti operaattoreiden kanssa, seuraava kampanja ei usein toteudu lain peruspelisääntöjen mukaan.
Nyt kuluttaja-asiamies on haastanut Saunalahden markkinaoikeuteen. Kuluttaja-asiamies vaatii puhelinmyynnissä kiellettäväksi harhaanjohtavien tietojen antamisen, olennaisten tietojen antamatta jättämisen sekä kohderyhmän aseman hyväksikäyttämisen.
Saunalahti markkinoi puhelinmyynnissä KotiPuhelin-liittymää, joka korvaa perinteisen lankapuhelimen. Siksi markkinointi kohdistui laajasti iäkkäisiin ihmisiin. Kuluttajavirastoon saapuneiden ilmoitusten mukaan puhelinmyynnissä annettiin liittymästä, sen aiheuttaman muutoksen merkityksestä, sopimusehdoista ja puhelinlaitteesta harhaanjohtavia tai totuudenvastaisia tietoja.
Myös olennaisia tietoja jätettiin kokonaan kertomatta. Markkinoinnista ei aina edes käynyt ilmi, kenen lukuun se tapahtui.
Aggressiivista myyntiä
Kuluttajavirastossa kuunneltiin myyntipuhelujen nauhoituksia. Niissä paljastui, etteivät myyjät esimerkiksi keskeyttäneet myymistä, vaikka heidän olisi keskustelun perusteella pitänyt käsittää, ettei vastaaja ymmärtänyt sopimuksen merkitystä.
Saunalahti ei näin ollen huomioinut riittävästi markkinoinnin kohderyhmän asettamia lisävaateita markkinoinnin sisällölle. Myyntimenettely oli omiaan heikentämään erityisesti sellaisten kuluttajien päätöksentekoa, jotka ovat erityisen alttiita vaikuttamiselle ikänsä, sairautensa tai herkkäuskoisuutensa vuoksi. Yhtiö käytti hyväkseen toisen sopijapuolen asemaa ja heikentynyttä harkintakykyä, kuluttaja-asiamies katsoi hakemuksessaan.
Saunalahti rikkoi markkinoinnissaan monia kuluttajansuojalain 2 luvun säännöksiä. Harhaanjohtavien tietojen antamisen ja olennaisten tietojen antamatta jättämisen lisäksi kuluttaja-asiamies katsoi markkinoinnin olleen myös aggressiivista. Myyntiä oli sitkeästi jatkettu, vaikka vastaaja olisi sanonut useasti, että hän haluaa vielä miettiä asiaa esimerkiksi käsillä olevan sairaalahoidon vuoksi. Puhelinlaitetta oli myös myyty henkilölle, joka ei selvästikään pysty sitä käyttämään.
Puhelinyhteys poikki
Puhelin on kuluttajille välttämätön palvelu. Sen toimintavarmuudesta on sopimuksentekotilanteessa varmistuttava. Huolestuttavaa oli se, että tilaajan käytössä oleva lankapuhelinliittymä oli katkaistu myös tilanteissa, joissa hän ei ollut noutanut uutta puhelinlaitetta lainkaan postista. Tällaisessa tilanteessa sopimusta ei ollut vielä edes syntynyt. Tilaaja oli joissakin tapauksissa jäänyt ilman toimivaa puhelinyhteyttä, silloinkin kun oli hakenut puhelimen postista. Tämä johtui siitä, että vanhukselle oli jäänyt epäselväksi toimituksen etenemiseen ja liittymän käyttöönottamiseksi vaadittavat toimenpiteet.
Saunalahden kampanjassa oli useita puutteita myös etämyyntisäännösten noudattamisessa. Puutteellisten palvelua koskevien tietojen lisäksi kuluttajille ei ollut kerrottu lainkaan lakisääteisestä peruuttamisoikeudesta tai peruutusajan oli kerrottu olevan vain viikon.
Sovelletut lainkohdat KSL 2: 1§, 3§. 4 §, 6 §, 7 §, 8 ja 9 §
KUV/4300/43/2010