Jos vakuutusta kutsutaan tapaturmavakuutukseksi, sen on vastattava Suomen yleistä vakuutustasoa. Suppeammasta turvasta pitää erikseen selkeästi kertoa.
Stockmannin kanta-asiakkaille markkinoitiin ACE European Groupin tapaturmavakuutusta suoramarkkinointina. Markkinointiaineistossa vakuutusta kuvattiin monipuoliseksi ja taloudellista turvaa tuovaksi tapaturmavakuutukseksi.
Eräs vakuutuksenottaja kertoi ilmoituksessaan yllättyneensä, kun vakuutuksesta ei korvattu lainkaan tapaturman hoitokuluja. Asia oli selvinnyt hänelle vasta tapaturman jälkeen. Esitteistä hän oli saanut aivan toisen kuvan.
Suomessa tapaturmavakuutuksissa korvataan yleensä hoitokulut. Tämä vakuutus ei kuitenkaan kattanut muita hoitokuluja kuin erikseen määritellyn sairaalakulukorvauksen.
Vakuutusta oli markkinoitu tapaturmavakuutuksena. Tosiasiassa vakuutus oli ehdoiltaan rajoitettu ja luonteeltaan suppea lisävakuutus. Esitteessä oli lueteltu korvaukseen oikeuttavat kulut. Tämä tieto ei kuitenkaan yksin riittänyt tekemään vakuutuksen luonnetta ymmärrettäväksi.
Sekä markkinointikirjeessä että -esitteessä tuotiin esiin, että kyse oli nimenomaan kanta-asiakkaille räätälöidystä tuotteesta. Tämäkin antoi harhaanjohtavan vaikutelman siitä, että kyse olisi jopa paremmasta vakuutusturvasta ja lisäeduista verrattuna muihin tapaturmavakuutuksiin.
Yritykselle ja vakuutuksenantajalle huomautettiin, että markkinoinnissa on kerrottava selkeästi ja ymmärrettävästi vakuutuksen luonne. Epäselvästi annetut faktatiedot eivät täytä yrityksen tiedonantovelvollisuutta. Kulutushyödykkeen lajista, laadusta ja muista keskeisistä ominaisuuksista sekä elinkeinonharjoittajan velvollisuuksista ei saa antaa harhaanjohtavia tietoja.
KUV/1396/41/2009