Kuluttajalla on oikeus valita, esittäkö hän vaatimuksensa luottoyhtiölle vai myyjälle reklamaatiotilanteissa.
Kuluttaja oli tehnyt markkinoinnin perusteella ilmaiseksi kokeiluksi mieltämänsä tilauksen yhdysvaltalaisilta verkkosivuilta. Myöhemmin hän huomasi, että Visa-laskutuksessa alkoi 4,99 USD kuukausiveloitus. Luottokunta oli ilmoittanut kuluttajalle, ettei se voi estää palveluntarjoajaa veloittamasta kuluttajan Visa-korttia.
Kuluttajalla on kuitenkin mahdollisuus valita, kääntyykö hän ongelmatapauksessa myyjän vai luotonantajan puoleen. Jos kuluttaja reklamoi luottoyhtiölle, sillä on velvollisuus selvittää ongelmatilanne. Luotonantaja myös vastaa kauppahinnan palauttamisesta ja muista myyjän sopimusrikkomuksen kuluttajalle, jos myyjä ei sitä tee.
KKO:lla päätös luottoyhtiön vastuusta
Korkein oikeus on ottanut kantaa kuluttajansuojalain kyseisen säännöksen soveltamiseen. KKO:n käsittelemässä tapauksessa kuluttaja oli tilannut ulkomaiselta yritykseltä tavaroita, jotka hän maksoi Visa-kortilla. Myyjä ei kuitenkaan kuluttajan huomautuksista ja tiedusteluista huolimatta toimittanut tilattuja tuotteita. Kuluttaja esitti Luottokunnalle vaatimuksen kauppahinnan palauttamisesta.
Korkeimman oikeuden mukaan Luottokunta oli kuluttajansuojalain nojalla vastuussa myyjän sopimusrikkomuksesta kortinhaltijalle. Luottokunta velvoitettiin maksamaan kuluttajalle tämän myyjälle menettämä kauppahinta viivästyskorkoineen.
Kuluttajalla oli KKO:n mukaan oikeus tehdä kulutushyödykkeen hankinnan rahoittanutta luotonantajaa kohtaan samat maksun pidättämistä, hinnanpalautusta, vahingonkorvausta tai muuta rahasuoritusta koskevat väitteet, jotka kuluttajalla on myyjää kohtaan.
KUV/13168/41/2008 KKO 2007:6