Verkkolehti 7/2010

Pankki ei avannut tiliƤ

Kaikki pankkitoimihenkilöt on syytä perehdyttää peruspankkipalveluihin. Tilin avaamisesta ei voi kieltäytyä perusteettomasti.

Kuluttaja kertoi ilmoituksessaan, että hän oli mennyt pan­kin konttoriin aikomuksenaan avata käyttötili. Pank­ki­toimihenkilö oli kysynyt häneltä työ­todis­tus­ta ja kolmea viimeistä palk­ka­todistusta. Niitä kuluttajalla ei ollut antaa eikä hän saanut tiliä avattua.

Selvityksessä Kuluttajavirastolle pankki kertoi, ettei se edel­­­ly­ttänyt asiak­kailta voi­massa olevaa työsuhdetta käyttötiliä avattaessa.

Perus­pankkipalveluiden saaminen on kuluttajille luottolaitoslaissa taattu oikeus. Laki antaa jokaiselle oikeuden tavanomaisen talletustilin avaamiseen, tilin käyttämiseen tarvittavaan välineeseen sekä maksutoimeksiantoihin, kuten esimerkiksi laskujen maksamiseen tililtä.

Pankille huomautettiin, ettei asiakaspalvelussa saa antaa kuluttajille to­tuu­denvastaisia tai harhaanjohtavia tietoa heidän oi­keuk­sis­taan. Pankki ei voi omassa toimin­nas­saan asettaa lisävaateita tavan­omaisen tilin avaamiselle. Lisäksi pankin on erikseen perusteltava päätöksensä, jos se kiel­täy­tyy tilin avaamisesta.

KUV/5852/41/2009

 

9.9.2010

Pysy ajan tasalla

Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on verkkolehti, joka tarjoaa tietoa erityisesti kuluttajaoikeuden kehittymisestä ja kuluttajapolitiikasta kiinnostuneille.

Ajankohtaiskatsaustamme seuraamalla pysyt ajan tasalla

  • kuluttajan aseman edistämisestä
  • Kuluttajaviraston /kuluttaja-asiamiehen kannanotoista ja ratkaisuista
  • vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista kuluttajaoikeuden kansainvälisistä virtauksista
     


 
Tilaa uutiskirje
 
Kuluttaja-asioita tuomioistuimissa

Vastaava päätoimittaja: Anja Peltonen  |  Toimittajat: Essi Isomäki, Laura Salmi, Maija Puomila |  ISSN 1796-5497  |  Postia toimitukselle