Verkkolehti 5/2010

Kaukolämpö on välttämättömyyspalvelu

Kuluttajavirasto kommentoi Energiateollisuus ry:lle kaukolämmön sopimusehtojen tarkistuksia. Toisin kuin Energiateollisuus katsoi, kaukolämpö kuuluu välttämättömyyspalveluihin samalla tavoin kuin esimerkiksi sähköntoimitus.

Kuluttajille on nykyään tarjolla monia omakotitalon lämmitysmuotoja, joita kuluttaja kilpailuttaa ja aika ajoin vaihtaakin. Energiateollisuus katsoi, ettei kaukolämpö ole tästä syystä välttämättömyyspalvelu.

Valintamahdollisuus ei kuitenkaan poista sitä, että kaukolämpö rinnastuu välttämättömyyspalveluna sähköön, Kuluttajavirasto katsoi.

Kun kuluttaja valitsee kaukolämmön, hän investoi laitteisiin ja niiden asennuksiin. Hintavien investointien vuoksi lämmitysmuodon vaihtaminen ei yleensä ole taloudellisesti järkevää ainakaan lyhyessä ajassa. Liittymismaksutkaan eivät nykyään ole yleensä palautuskelpoisia. Sähkölämmitys ja kaukolämpö ovat lämmitysmuodoista myös ainoita, joissa kuluttaja ostaa lämpöenergiaa ulkopuoliselta taholta. Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen vuoksi kiinteistöllä saattaa lisäksi olla velvollisuus liittyä asemakaava-alueella kaukolämpöverkkoon.

Lämpötehoa on tarpeen tullen muutettava

Kaukolämpösopimusta tehtäessä lämpöteho mitoitetaan sopimusvesivirralla. Kuluttajavirasto huomautti ehtojen kohdasta, jonka mukaan sopimusvesivirran muuttamiseen pitää olla riittävä peruste.

Ehdoissa pitäisi täsmentää ilmaisua. Joissakin kuluttajaneuvontaan tulleissa tapauksissa lämpöyhtiö on määritellyt sopimusvesivirran tehon selvästi liian suureksi. Silloin kuluttaja maksaa tarpeettoman suurta perusmaksua. Selkeissä tapauksissa on syntynyt "riittävä peruste" sopimuksen muuttamiselle. Muutos pitää lisäksi tehdä ilman aiheetonta viivästystä, Kuluttajavirasto huomautti.

Rakentamiskustannuksia ei pidä vähentää

Lämpöyhtiöt ovat paljolti siirtyneet siirto- ja palautuskelpoisista liittymismaksuista pelkästään siirtokelpoisiin liittymismaksuihin. Jos kaukolämmön liittymismaksu on palautuskelpoinen, ehtoihin on lisätty liittymän rakentamiskustannukset irtisanomistilanteessa liittymismaksusta vähennettävänä eränä.

Sähkön osalta on ollut vakiintunut käytäntö, että liittymismaksun palautuksissa vähennetään vain liittymän purkukustannukset, ei sen rakentamiskustannuksia.

Energiateollisuus perusteli muutosta sillä, ettei kaukolämpö ole välttämättömyyspalvelu. Kuluttajaviraston mukaan ehtoa ei pidä muuttaa, viitaten kaukolämpöön välttämättömyyspalveluna. Mitään erityistä syytä poiketa sähköehdoista ei tässä tapauksessa ole. Vanhoja kaukolämpösopimuksia purettaessa ehdolla voi sitä paitsi olla vaikutusta.

Kaukolämpöehtoihin esitettiin lukuisia muitakin korjauksia ja täsmennyksiä. Sähköehtojen tapaan kaukolämpöehdoissakin pitäisi säilyttää kohta, jonka mukaan asiakas voi vaatia mm. laskutusvirheisiin perustuvia saataviaan maksimissaan kymmenen vuoden ajalta.

Kuluttajan mahdollisen vakuuden ja ennakkomaksun määrän yläraja pitäisi lisäksi palauttaa ehtoihin. Kuluttajan maksulaiminlyönnin rajaa pitäisi puolestaan rahan arvon heikentymisen johdosta nostaa 340 eurosta neljäänsataan euroon.

Energiateollisuus ry. otti huomioon lopullisissa sopimusehdoissaan Kuluttajaviraston näkemykset maksulaiminlyönnin rajan korottamisesta ja siitä, että rakentamiskustannuksia ei pidä vähentää palautettavasta liittymismaksusta.

KUV/10151/41/2009

Lue lisää:

Kuluttajaviraston julkaisu Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaan oikeusasema – vertailu yksityisten ja kunnan järjestämien palvelujen välillä , pdf (2006)
Verkkolehden artikkeleita välttämättömyyspalveluista

 

31.5.2010

Pysy ajan tasalla

Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on kuluttaja-asiamiehen verkkolehti / uutiskirje.

Ajankohtaiskatsaustamme seuraamalla pysyt ajan tasalla

  • kuluttaja-asiamiehen kannanotoista ja ratkaisuista
  • vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista
  • kuluttajaoikeuden kansainvälisistä virtauksista
     


 
Tilaa uutiskirje
 
Kuluttaja-asioita tuomioistuimissa

Vastaava päätoimittaja: Päivi Hentunen | Toimittajat: Milla Lahtinen, Laura Salmi, Outi Haunio-Rudanko | ISSN 1796-5497 | Postia toimitukselle