Mainos saa sisältää erotiikkaa, kunhan siinä ei halvenneta kumpaakaan sukupuolta. Yrityksen on huolehdittava, että mainoksella on yhteys markkinoitavaan tuotteeseen tai palveluun.
Kuluttajavirastoon tuli ilmoituksia SK-ravintoloiden Burleski Club -yökerhon mainonnasta. Yökerhoa markkinoitiin kahdella mainoskuvalla, joita on esitetty sekä erikseen että yhdessä. Molempien kuvien mainoslauseena on teksti ”Luulitko jo nähneesi kaiken?” ja ”Sinulle joka haluat enemmän”, sekä ilmoitus klubin avajaispäivämäärästä 19.2.2010.
Toisessa kuvassa esitettiin mies takaapäin, jolla on jalassaan pelkät alushousut. Miehen toisessa kädessä on cowboy-hattu, ja toisella kädellään hän on tarttunut alushousujensa vyötäröön ikään kuin ne pois riisuakseen. Mies on rajattu kuvassa polvista hartioihin siten, että pää ja sääret jäävät kuvan ulkopuolelle. Miehen edessä sohvalla istuu joukko juhla-asuisia naisia, jotka nauraen katsovat miehen esitystä. Toisessa kuvassa esitettiin baaritiskin takana seisovaa miesjoukkoa, joka katselee ylöspäin tiskillä seisovaa naista. Nainen on kuvattu takaapäin ja rajattu siten, että kuva näyttää ainoastaan sääret. Nainen on pukeutunut korkokenkiin ja verkkosukkahousuihin. Miesjoukko nauraa, ja kuvan keskelle aseteltu mies polttelee sikaria.
Yökerhoa on mainostettu helmikuussa 2010 ainakin Helsingin Sanomissa ja Iltasanomissa julkaistuilla lehti-ilmoituksilla sekä netissä.
Mainonnan lainmukaisuuden arviointi
Kuluttajasuojalain mukaan markkinointi ei saa olla hyvän tavan vastaista, eikä siinä saa käyttää kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä.
Markkinatuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan pelkästään alastomuus tai vähäpukeisuus ei sinänsä tee mainoksesta hyvän tavan vastaista. Naisen tai miehen käyttäminen mainoksen katseenvangitsijana, tai seksuaalisuuden käyttäminen mainonnassa ei ole kategorisesti kiellettyä, kunhan henkilöä ei esitetä alentavalla tavalla.
Jos mainokseen on liitetty sellaista seksuaalista vihjailua tai pornografisia asentoja, jotka halventavat toista sukupuolta, on mainonta hyvän tavan vastaista ja siten laitonta. Mainos on kuluttajansuojalain vastainen, jos nainen tai mies esineellistetään mainoksessa pelkäksi sukupuoliobjektiksi, eikä esittämistavalla ole selkeää yhteyttä mainostettavaan tuotteeseen.
Naisen ja miehen vartaloiden käyttäminen mainosten katseenvangitsijana ei sinällään tehnyt klubin markkinoinnista lainvastaista. Ongelma oli siinä, että mainoksesta syntyi mielikuva strippauksesta. Riisuutuminen ei kuitenkaan ole burleskissa olennaista. Mainokset loivat yksiulotteisen ja harhaanjohtavan kuvan burleski-taiteen sisällöstä ja esineellistivät sekä miestä että naista. Kuluttajavirasto piti yrityksen mainontaa hyvän tavan vastaisena ja edellytti, että yritys korjaa markkinointinsa lainmukaiseksi.
Yritys poisti strippaukseen viittaavat kuvat mainoksistaan ja lupasi vastaisuudessa pidättäytyä burleskin markkinoinnista striptease-yhteydellä.
Tapauksessa sovelletut lainkohdat: kuluttajansuojalain 2 luvun 1 ja 2 §
KUV/1240/41/2010
Lue lisää:
Mainonnan hyvä tapa (Kuluttajaviraston nettisivut)
Markkinatuomioistuimen ratkaisu 1994 , hyvän tavan vastaisuus, syrjintä sukupuolen perusteella (KA vastaan Teknos Winter Oy ), Finlex
Markkinatuomioistuimen ratkaisu 2001 , hyvän tavan vastaisuus, naista loukkaava mainos (KA vastaan Maskun Kalustetalo Oy), Finlex