Suomen Turkiseläinten Kasvattajain liitto r.y ja Turkistuottajat Oyj kampanjoivat syksyllä 2009 näyttävästi turkistuotannon puolesta. Kampanjan aikana julkaistiin useissa lehdissä ja verkkosivuilla ilmoituksia, joiden otsikko oli ”Turkisten lisäksi sinulta tahdotaan kieltää moni muukin asia”.
Kuluttajaviraston huomiota kiinnitettiin siihen, että ilmoitus olisi ollut luonteeltaan kaupallinen ja sisältää harhaanjohtavia ympäristöväittämiä, kuten väitteen siitä, että ”kotimainen turkis on ekologisesti kestävä tuote”.
Kuluttajansuojalain esitöiden mukaan markkinointiin luetaan esimerkiksi kuluttajiin välittömästi tai välillisesti kohdistuvat myynninedistämistoimenpiteet. Markkinoinnin piiriin on myös luettava tietojen antaminen kuluttajille elinkeinonharjoittajien toimialajärjestöistä ja toimialan tuottamista kulutushyödykkeistä. Laissa tarkoitetulla markkinoinnilla on kuitenkin oltava kaupallinen luonne ja sanoman on liityttävä kulutushyödykkeiden myynnin edistämiseen.
Vuonna 1995 Suomessa toteutettiin perusoikeusuudistus, jossa perustuslakiin kirjattiin julkisen vallan turvaamisvelvollisuus. Nykyisen perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että lain ja perustuslain välisten ristiriitojen välttämiseksi julkisella vallalla on velvollisuus perusoikeusmyönteiseen laintulkintaan. Toisin sanoen perusteltavissa olevista lain tulkintavaihtoehdoista tulee valita sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien tarkoituksen toteutumista ja joka eliminoi perustuslain kanssa ristiriitaisiksi katsottavat vaihtoehdot.
Perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus
Perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Suomi on liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen, jonka mukaan: ”Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.”
Kuluttajavirasto voi arvioida markkinointia, jolla on kaupallinen luonne ja jonka tarkoitus on edistää tietyn tuotteen myyntiä. Turkiskampanjan tavoitteena ei kuitenkaan niinkään ollut houkutella ihmisiä ostamaan turkiksia, vaan ennemminkin synnyttää keskustelua ja vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Ei-kaupallista vaikutelmaa tuki muun muassa se, että ilmoituksen kuvituksessa ei ollut lainkaan turkiksia tai turkiksesta valmistettuja tuotteita.
Koska ilmoituksia ei voitu pitää mainoksina, Kuluttajavirastolla ei ollut toimivaltaa arvioida niitä ja niissä esitettyjä väitteitä.
Tapauksessa sovelletut lainkohdat:
kuluttajansuojalain 1 luvun 1§, perustuslain 12 ja 22§, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla
KUV/6886/41/2009
Lue lisää:
Ympäristöväittämien käyttäminen markkinoinnissa (Kuluttajaviraston verkkopalvelu)
Ympäristöväittämien käyttäminen markkinoinnissa , kuluttajaoikeuden linjaus (pdf)
Suomen perustuslaki (Finlex)
Euroopan ihmisoikeussopimus (Finlex)