Markkinoinnissa käytetyn ympäristöväittämän on oltava kokonaan, ei vain puoliksi, totta. Yritys voi kertoa tuotekehityksestä ja sen tuloksista, kunhan ei liioittele.
Nunnauuni Oy:n mainoksessa kerrottiin kuluttajille puulämmittämisen ympäristövaikutuksista ja yrityksen kehittämästä Kultaisen Tulen kaasutuspalomenetelmästä. Mainoksessa esitettiin kuva uunista, jonka yhteydessä oli teksti ”savussa on parasta sen puhtaus”. Lisäksi mainoksessa oli kuva talvisesta metsästä, jonka yhteydessä kehotettiin: ”Osallistu ilmastotalkoisiin. Lämmitä puulla.”
Vaikka kehotukset ympäristönäkökulmien huomioimiseksi olivat sinänsä oikeansuuntaiset, mainoksessa esitetyt tosiasiatiedot jäivät puolitiehen: Väitteet puulämmityksen puhtaudesta sisälsivät ennemminkin mahdollisuuden olematta kuitenkaan tae myönteisistä ympäristövaikutuksista. Mainos antoi kuvan, että puulämmityksen päästöt eivät rasita ympäristöä, pikemminkin kohentavat sen kuntoa. Kuitenkin tutkimusten mukaan puunpolton päästöt voivat muodostaa suuren osan pientaloalueen kaikista hiukkas- ja hiilivetypäästöistä. Mainoksessa myös yleistettiin puulämmitystä koskevia tosiasiatietoja. Siinä ei kerrottu, että puunpolton ympäristöystävällisyyteen vaikuttavat monet seikat, mm. puiden koko, ikä ja laatu sekä polttamistapa. Näin ollen Kuluttajavirasto katsoi, että markkinointi oli kuluttajaa harhaanjohtavaa.
Yritys ilmoitti luopuneensa ”savussa parasta on sen puhtaus” ja ”Osallistu ilmastotalkoisiin. Lämmitä puulla” –ilmaisujen käyttämisestä. Kuluttajavirasto edellytti, että yritys käyttää jatkossa täsmällisiä ilmaisuja markkinoidessaan tuotteitaan ympäristöystävällisinä.
Tapauksessa sovelletut lainkohdat:
kuluttajansuojalain 2 luvun 1§ ja 2§ (vanha laki)
KUV/5163/41/2008
Lue lisää:
Kuluttajansuojalaki (Finlex)
Ympäristöväittämien käyttäminen markkinoinnissa (Kuluttajaviraston verkkopalvelu)
Ympäristöväittämien käyttäminen markkinoinnissa , kuluttajaoikeuden linjaus (pdf)