Verkkolehti 2/2010

Katsastuksen hinnat saatava kohtuullisemmiksi

Auton omistajalla on lakisääteinen velvollisuus katsastaa autonsa. Siksi lakiin olisi myös saatava säännös, joka takaa katsastuspalveluille kohtuullisen hinnan.

Katsastukset vapautettiin kilpailulle vuonna 1994. Kilpailu ei kuitenkaan ole toiminut: toimipisteiden määrä on kasvanut, mutta samalla myös hinnat ovat nousseet.

Nyt katsastustoimintaa koskevaa lainsäädäntöä ollaan uudistamassa. Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa, että katsastusluvan haltijat joutuisivat ilmoittamaan palveluaikansa ja hintansa Liikenteen turvallisuusviraston ylläpitämään rekisteriin. Liikenteen turvallisuusvirasto myös seuraisi katsastuspalveluiden alueellista tarjontaa ja katsastusmaksujen kehitystä ja antaisi ministeriölle vuosittain selvityksen seurannan tuloksista.

Kuluttajavirasto pitää ehdotettuja säännöksiä tervetulleina. Monet katsastusasemat eivät ilmoita hintojaan missään, jolloin kuluttajat eivät pysty vertailemaan eri palveluntarjoajien hintatasoa. Rekisteri, jossa hinnat olisivat selkeästi ja kootusti esillä, helpottaisi vertailua ja sitä kautta lisäisi myös yritysten paineita laskea hintojaan.

Liikenne- ja viestintäministeriön ehdottamat keinot eivät kuitenkaan yksinään riitä hillitsemään katsastushintojen nousua ja laskemaan niitä kohtuulliselle tasolle. Kuluttajaviraston mukaan katsastustoimintaa koskevassa laissa pitäisi erikseen mainita, että perittävät maksut saavat sisältää enintään kohtuullisen tuoton pääomalle. Vastaava säännös on jo esimerkiksi vesihuolto-, sähkömarkkina-, postipalvelu- ja viestintämarkkinalaissa. Jos Liikenteen turvallisuusviraston tehtäväksi tulee valvoa palveluiden tarjontaa ja maksujen kehitystä, se voisi samalla valvoa myös hinnan kohtuullisuutta.

KUV/340/48/2010

Lue lisää:

Kuluttajaviraston lausunto katsastustoimintaa koskevien säännösten kehittämiseksi liikenne- ja viestintäministeriölle (pdf, 28 KB)

 

30.3.2010

Pysy ajan tasalla

Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on verkkolehti, joka tarjoaa tietoa erityisesti kuluttajaoikeuden kehittymisestä ja kuluttajapolitiikasta kiinnostuneille.

Ajankohtaiskatsaustamme seuraamalla pysyt ajan tasalla

  • kuluttajan aseman edistämisestä
  • Kuluttajaviraston /kuluttaja-asiamiehen kannanotoista ja ratkaisuista
  • vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista kuluttajaoikeuden kansainvälisistä virtauksista
     


 
Tilaa uutiskirje
 
Kuluttaja-asioita tuomioistuimissa

Vastaava päätoimittaja: Anja Peltonen  |  Toimittajat: Essi Isomäki, Laura Salmi, Maija Puomila |  ISSN 1796-5497  |  Postia toimitukselle