EU:ssa pohditaan talouskriisien keskellä yhteistä finanssivalvontaa. Kuluttajien edustajilla pitää olla siellä todellinen mahdollisuus vaikuttaa. Ajatus kansalaisille taattavista peruspankkipalveluista on myös saanut jalansijaa.
Kansalaisten peruspankkipalveluista pitäisi olla EU-tasoista lainsäädäntöä, Kuluttajavirasto totesi EU-komissiolle asiaa koskevassa julkisessa kuulemisessa. Virasto selvitti Suomen tilannetta, jossa peruspankkipalvelusta on jo kansallista lainsäädäntöä.
Peruspankkipalveluun sisältyy käyttötili ja käteisnostokortti. Puutteena lakitasoisessa peruspalvelussa on Suomessa vielä se, ettei siihen kuulu reaaliaikainen maksukortti ja verkkopankkitunnukset. Pankki voi evätä ne kuluttajalta, jolla on maksuhäiriömerkintä, vaikka niillä ei voikaan ylittää pankkitilin saldoa.
Velkaantuneet kuluttajat maksavat myös enemmän pankkien palvelumaksuja. Suomessa pankkikulut verkkopankissa ovat merkittävästi pienemmät kuin asioinnissa pankkikonttorissa. Ja kun pelkästään verkkopankkeihin lähetettävien E-laskujen määrä lisääntyy, lisääntyy velkaantuneiden kuluttajien palvelumaksujen määrä.
Toisaalta on tärkeää turvata lainsäädännöllä peruspalvelut myös niille kansalaisille, jotka eivät kykene käyttämään verkkopankkipalveluja. Heitä on esimerkiksi osa vanhuksista.
Finanssivalvonnassa pitää kuulua kuluttajien ääni
Lakia finanssivalvonnasta ollaan muuttamassa. Muutoksen tarkoituksena on huomioida tulevan Euroopan finanssivalvontajärjestelmän vaikutukset kansallisen Finanssivalvonnan toimintaan.
EU-tasoinen koordinoitu finanssivalvonta on kannatettavaa. Asiakkaiden oikeusasema ei kuitenkaan saa huonontua eivätkä kuluttajien edustajien vaikutusmahdollisuudet lainsäädäntöön pienentyä, Kuluttajavirasto korosti lausunnossaan valtiovarainministeriölle.
Tämänhetkisen lainsäädännön mukaan kuluttaja-asiamies ja Finanssivalvonta kuulevat toisiaan ennen vakavampien valvontakeinojen käyttöä. Tähän menettelyyn ei nyt esitetä muutosta. Kansallisessa valvontatyössä kuluttajanäkökulma huomioidaan siis edelleenkin.
Eurooppalaisella tasolla uusien säännösten valmistelussa kuluttaja-asiamiehen vaikutusmahdollisuudet näyttäisivät kuitenkin vähentyvän. Luonnoksen mukaan Finanssivalvonnan johtokunnan olisi kuultava kuluttajien edustajia valvontatavoitteista, niiden toteutumisesta sekä talousarviosta. Lähinnä vuosikertomustasoinen kuuleminen ei viraston mukaan riitä.
Kuluttajavirasto pitää tarpeellisena EU-tasoisen keskitetyn valvonnan luomista. Erityisen tarpeellista on asiakkaiden suojan parantaminen. Ehdotuksen hyvistä lähtökohdista huolimatta vaarana on, että kuluttajien oikeusaseman parantamiseen ei tule käytännössä toimivia menettelytapoja. Kun kansallisten ministeriöiden ja parlamenttien asema säädösten valmistelussa kapenee, kapenevat samalla myös kansallisessa lainsäädäntöprosessissa kuultavien tahojen, kuten kuluttajaviranomaisten, vaikutusmahdollisuudet.
Riittävää ei ole pelkästään Euroopan valvontaviranomaisissa toimivien ns. osallisryhmien perustaminen. Menettely, jolla varmistetaan kuluttajien edustajien kuuleminen niin varhaisessa vaiheessa, että sisällöllisiä muutoksia voidaan vielä käytännössä tehdä, olisi luotava myös kansalliselle tasolle.
KUV 9648/48/2010, 7554/48/2010
Kuluttajaviraston lausunto finanssivalvonnasta annettua lakia koskevan hallituksen esityksen luonnoksesta