Tiedote

30.6.2010

Ylivelkaantuminen voi alkaa jo luottoa ottaessa

Luottoja markkinoidaan liian voimakkaasti ja niitä myönnetään liian helposti, arvioivat Kuluttajaviraston kyselyyn vastanneet talous- ja velkaneuvojat. Kuluttajavirasto vaatii luotonantajia tekemään oman osansa ylivelkaantumisen ehkäisemiseksi ja muuttamaan toimintaansa vastuullisemmaksi.

Kuluttajavirasto on selvittänyt talous- ja velkaneuvojien näkemyksiä heidän asiakkaidensa velkaantumisen taustatekijöistä. Kyselyyn vastasi 84 talous- ja velkaneuvojaa, mikä on hieman yli puolet kaikista neuvojista. Samantyyppinen kysely on tehty myös vuosina 2007, 2008 ja 2009.

90 % kyselyyn vastanneista neuvojista arvioi, että velkaantumista aiheuttavat erityisesti luottojen tarjontaan liittyvät seikat. Kuluttajille myönnetään luottoja löyhäkätisesti ilman, että kysyttäisiin perusasioita heidän taloustilanteestaan ja maksukyvystään. Lisäksi kuluttajia lietsotaan ”pikaluottohuumaan” päällekäyvällä markkinoinnilla.

Neuvojien kokemusten mukaan ylivelkaantuneilla on entistä useammin erilaisia addiktioita tai puutteelliset kyvyt hallita omaa elämäänsä. Toisaalta noin puolet neuvojista arvioi, että velkaantumista selittävät entistä useammin myös kuluttajien elämäntilanteessa tapahtuneet yllättävät muutokset, kuten työttömyys tai avioero.

Kuluttajavirasto on vuosien ajan peräänkuuluttanut luotonantajilta vastuullisuutta. Kuluttajia ei saa yllyttää ottamaan luottoa ilman harkintaa. Luotonantajan on myös selvitettävä asiakkaan maksukyky ennen luoton myöntämistä. Erityisesti suuria luottoja ottavien asiakkaiden kanssa on käytävä läpi mahdolliset riskit, kuten korkojen ja elinkustannusten nousu. Nämä hyvän luotonannon periaatteet on otettu mukaan myös uuteen kulutusluottoja koskevaan lainsäädäntöön. Kuluttajavirasto odottaakin luotonantajien noudattavan niitä viimeistään syksyllä, kun laki tulee voimaan.

Huolestuttavaa on, että talous- ja velkaneuvonnan asiakkaat ovat entistä passiivisempia selvittämään oma-aloitteisesti tilannettaan velkojan kanssa. Vuonna 2009 72 % vastaajista arvioi kuluttajien ottavan yhteyttä velkojaan sopiakseen lisää maksuaikaa. Nyt enää 64% vastaajista uskoi kuluttajien toimivan näin.

Kuluttajavirasto korostaa, että maksuvaikeuksiin joutuneen kuluttajan kannattaa aina neuvotella velkojan kanssa uudesta maksusuunnitelmasta. On parempi yrittää sopia uusi maksuaikataulu kuin antaa viivästys- ja perimiskulujen kasvaa. Kyselyyn vastanneiden neuvojien mukaan velkojat ovat myös edelleen yhtä valmiita myöntämään lisää maksuaikaa kuin aikaisempinakin vuosina.

Kuluttajavirasto pyysi talous- ja velkaneuvojia arvioimaan myös sitä, kuinka pitkään kuluttaja joutuu jonottamaan pääsyä ensimmäiseen neuvontatapaamiseen. Yleisimmin tapaamista joutuu odottamaan yhdestä kolmeen kuukautta.

Kuntien myöntämät sosiaaliset luotot on nähty eräänä keinona ehkäistä velkaongelmia. Ne on tarkoitettu vähävaraisille henkilöille, jotka eivät saa kohtuuehtoista luottoa muualta ja jotka pystyvät maksamaan luoton takaisin. Sosiaalisia luottoja myöntävät kuitenkin vain harvat kunnat: yli puolet Kuluttajaviraston kyselyyn vastanneista neuvojista kertoi, että niitä ei ole tarjolla heidän alueillaan.

Lue lisää:

Kyselytutkimuksen tulokset

Taloustietoa kuluttajille

 

Tulosta