Kuluttajavirasto on huolissaan siitä, että pankit eivät pidä verkkopankkia peruspankkipalveluna eivätkä siksi myönnä verkkopankkitunnuksia esimerkiksi maksuhäiriömerkinnän saaneille asiakkaille. Sen seurauksena suuren kuluttajajoukon pankkiasiointi muuttuu kohtuuttoman hankalaksi.
Kuluttajilla on laissa määrätty oikeus saada peruspankkipalveluita. Peruspankkipalveluja ovat tavanomainen talletustili, tarvittavat tilinkäyttövälineet ja mahdollisuus laskujen maksamiseen. Pankki voi kieltäytyä näiden palveluiden tarjoamisesta vain painavalla perusteella.
Sen sijaan verkkopankkiasiointi ei kuulu pankkialan mukaan peruspankkipalveluun. Siksi pankki voi oman valintansa mukaan olla antamatta verkkopankkitunnuksia esimerkiksi sellaiselle asiakkaalle, jolla on maksuhäiriömerkintä.
Kuluttajavirasto pitää tällaista rajausta ongelmallisena. Pankkiasiointi on siirtynyt yhä enemmän verkkoon. Konttorien määrä on vähentynyt, asiointiaikoja pankkitiskillä on supistettu ja nosto- ja maksuautomaattien verkosto harventunut. Pankit myös ohjaavat asiakkaita verkkopankkiin perimällä tiskillä asioinnista korkeampia palvelumaksuja. Lisäksi yhä useampi yritys on ottanut käyttöön e-laskut, jotka saapuvat suoraan kuluttajan verkkopankkiin.
Maksuhäiriöillä on merkitystä silloin, kun asiakas hakee luottoa ja pankki joutuu arvioimaan hänen takaisinmaksukykyään. Maksuhäiriömerkintä ei kuitenkaan ole riittävä syy kieltää asiakkaalta verkkopankkiasiointia silloin, kun kyse on tavanomaisesta laskujen maksamiseen soveltuvasta pankkitilistä.
Tästä ja muista rahoituspalveluihin liittyvistä aiheista kerrotaan lisää tänään ilmestyvän Ajankohtaista Kuluttajaoikeudesta –verkkolehden teemanumerossa.