Tiedote

1.2.2011

Neuvoja rahankäyttöön selkokielellä

Selkokeskuksen ja Kuluttajaviraston julkaisema Rahankäytön opas tarjoaa perustietoa oman talouden suunnittelusta ja velkaongelmien hoitamisesta. Opas on juuri uudistettu ja käännetty neljälle kielelle.

Talouden hallintaan liittyvät vaikeudet ovat yleistyneet. Siitä kertovat esimerkiksi maksuhäiriömerkintöjen, ulosmittausten ja velkajärjestelyhakemusten lisääntyminen.

Talous- ja velkaneuvojien kokemukset osoittavat, että taloudellisiin vaikeuksiin joutuneet sinnittelevät liian pitkään itsekseen hakematta apua. Tällöin velkaantumisen kierre ja ongelmat vain pahenevat.

Neuvoja oman tilanteen selvittelyyn saa Selkokeskuksen ja Kuluttajaviraston julkaisemasta Rahankäytön oppaasta. Oppaassa kerrotaan ymmärrettävällä ja selkeällä tavalla, miten omaa taloutta voi suunnitella ja mitä pitää tehdä, jos ei selviä laskujen maksusta tai veloista. Lisäksi siihen on koottu perustietoa eri maksutavoista ja verkkopankin käytöstä.

Rahankäytön opas on käännetty työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tuella ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi ja venäjäksi. Oppaan edellinen painos sai TEM:n Kuluttajatiedon julkistamispalkinnon vuonna 2008.

Suomenkieliset esitteet löytyvät pdf-muodossa sekä Selkokeskuksen että Kuluttajaviraston verkkosivuilta.

Painettujen esitteiden jakelusta saa lisätietoa Selkokeskuksesta.

Tulosta