Tiedote

16.9.2010

EU:n valvontaisku: Elektroniikkalaitteiden verkkokauppojen markkinointi siistiytynyt

Yhä useampi eurooppalainen elektroniikkalaitteita myyvä verkkokauppa toimii kuluttajien suojaksi säädettyjen lakien mukaisesti. EU:n kuluttajansuojaa valvovien viranomaisten valvontaiskussa mukana olleista verkkosivustoista yli 80 prosentissa ei ollut huomautettavaa. Vuonna 2009 ainoastaan alle puolet tutkituista sivustoista oli kunnossa.

Euroopan unionin kuluttajansuojaa valvovat viranomaiset ovat saaneet päätökseen elektroniikkatuotteita myyviä verkkokauppasivustoja koskevan valvontaiskunsa. Viranomaisten verkosto tutki alun perin vuoden 2009 toukokuussa 369 elektroniikkatuotteita myyvää verkkokauppasivustoa. Valvontaiskuun osallistui 26 jäsenmaata ja lisäksi Norja ja Islanti. Suomesta mukana oli Kuluttajavirasto, joka tarkasti 12 suomalaista elektroniikkatuotteita myyvää verkkosivustoa.

55%:sta iskussa tutkitusta verkkokaupoista löytyi lainvastaisuuksia. Yleinen ongelma oli, että asiakkaille annettiin harhaanjohtavia tietoja heidän oikeuksistaan ja tuotteiden lopullisista hinnoista. Monet yritykset kertoivat myös yhteystietonsa puutteellisesti.

Kansalliset viranomaiset olivat yhteydessä omissa maissaan toimiviin verkkokauppoihin ja vaativat, että ne korjaavat sivustonsa lain mukaiseksi. Kuluttajavirasto lähetti kahdelle verkkokaupalle – Elektroni.fi:lle ja Euro1Supplylle – muistutuksen asiakkaiden peruuttamisoikeudesta. Osa viraston tarkastamista 12 verkkokaupoista on jo lopettanut toimintansa ja osan kanssa on jatkettu neuvotteluja muista asioista.

Viranomaisten verkoston toteuttama tarkistusisku osoitti, että valtaosa huomautuksia saaneista verkkokaupoista oli korjannut sivuillaan olevat puutteet. 84 % tutkituista sivustoista täytti lainsäädännön asettamat vaatimukset.

Euroopan unionin kuluttajansuojaa valvovien viranomaisten verkosto on järjestänyt ”Internetin siivouspäiviksi” (sweep day) kutsumiaan valvontaiskuja vuodesta 2007. Aikaisempina vuosina on tutkittu muun muassa lentolippuja myyviä verkkosivustoja. Tällä hetkellä työn alla ovat verkkokaupat, jotka myyvät lippuja kulttuuri- ja urheilutapahtumiin.

Lue lisää :

Komission tiedote

Tietoa kuluttajan oikeuksista verkkokaupassa

Tietoa yrityksille verkkokaupasta

Howard verkkokauppa-apuri Euroopan Kuluttajakeskuksen sivuilla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tulosta