Kuluttajaviraston selvityksen mukaan energiansäästölampun hinta voi vaihdella yhdestä eurosta yli kolmeenkymmeneen euroon. Hintaan vaikuttavat lampun kestävyys, valontuotto ja lisäominaisuudet.
Energiansäästölamput ovat sauvamallisia, pyöreitä kuvullisia tai spiraalinmuotoisia pienloisteputkivalaisimia. Ne tarvitsevat vähemmän virtaa kuin hehkulamput tuottaakseen saman määrän valoa. Energiansäästölamput ovat myös pitkäikäisempiä kuin hehkulamput. Osa lampuista toimii kodin perusvalaisimien lisäksi myös kohde- ja ulkovalaisimissa, himmenninkäytössä ja hämärävalo-ohjauksella.
Kuluttajavirasto on vertaillut aluehallintovirastojen kanssa 48 tuotemerkin ja 715 erilaisen energiansäästölampun hintoja. Vertailun kohteena olivat E27-kierrekantaiset lamput, joilla voidaan korvata hehkulamppuja kodeissa. Kapeakantaiset E14- ja pistokantaiset lamput sekä 12V energiansäästölamput jätettiin vertailun ulkopuolelle. Tiedot kerättiin syyskuussa 115 vähittäisliikkeestä eri puolilta Suomea.
Tekniset ominaisuudet vaikuttavat hintaan
Noin puolet (45 %) kaupoissa myytävistä energiansäästölampuista on 11 watin ja 15 watin lamppuja. 11 watin energialamput vastaavat parhaimmillaan valontuotoltaan lähes 60 watin hehkulamppuja ja 15 watin energialamput 75 watin hehkulamppuja. 11 watin energiansäästölampun hinta vaihteli yhdestä eurosta 26 euroon keskihinnan ollessa 9,90 euroa. 15 watin energialamppujen hintahaitari oli puolestaan 1 – 38 euroa ja keskihinta 10,70 euroa.
Lamppujen hintaan vaikuttavat muun muassa niiden kestoikä ja muut ominaisuudet. 15 000 tuntia kestävien 11 watin lamppujen keskihinta oli 13 euroa ja 15 watin lamppujen 14 euroa. 6 000 tuntia kestävien 11 watin lamppujen keskihinta oli puolestaan 6,20 euroa ja 15 watin lamppujen 7,20 euroa. Himmennettävissä olevien 11 watin lamppujen keskihinta oli 15,60 euroa ja hämäräkytkimellä varustettujen 15 watin lamppujen 15,50 euroa.
Testien perusteella lampun elinikä ja valontuotto eivät aina vastaa ilmoitettua. Laadukkaat lamput voivat tuottaa valoa saman verran tai jopa enemmän kuin teholtaan isommat lamput. Keskeiset tiedot lampun ominaisuuksista saa energiamerkistä.
Energialamput syttyvät yleensä hitaasti varsinkin kylmissä olosuhteissa. Myynnissä on myös suhteellisen nopeasti syttyviä energiansäästölamppuja. Välittömästi syttyviä vaihtoehtoja energiansäästölampuille ovat halogeenilamput, led-valot ja loisteputkivalaisimet.
Valitse lamppu käyttökohteen mukaan
Energiansäästölamppua valitessa kannattaa pitää mielessä, millaiseen valaisimeen ja käyttötarkoitukseen lamppu tulee. Energiansäästölamput eivät ominaisuuksiltaan ja mitoiltaan sovi joka paikkaan. Parhaiten ne soveltuvat tiloihin, joissa valo on pitkään päällä.
Lue lisää
Hintavertailun taulukot
Aluehallintovirastojen yhteenveto lamppujen hinnoista ja saatavuudesta
Energiansäästölamppujen testin tulokset ja Ostajan opas Kuluttaja-lehden verkkosivuilla