Tiedote

3.8.2006

Kuntien tuoteturvallisuusvalvonnasta puuttuu 25 henkilötyövuotta

Kuntatason valvonta tärkeää kuluttajien turvallisuuden kannalta

Palveluiden ja tuotteiden turvallisuuden valvontaa kunnissa vaivaa jatkuva resurssipula. Onnettomuuksien ennaltaehkäisyn kannalta elintärkeää valvontaa pitäisi lisätä 25 henkilötyövuodella nykyisestä, jotta tilanne olisi edes tyydyttävä. Kuluttajavirasto on yhdessä kuntien ja lääninhallitusten edustajien kanssa valmistellut kunnille uuden ohjeen tuoteturvallisuusvalvontaan tarvittavan vähimmäisresurssitarpeen määrittelemiseksi.

Vuonna 2005 valvontaa tehtiin kunnissa 27 henkilötyövuoden verran, mutta todellinen tarve olisi ollut 25 henkilötyövuotta enemmän. Tarve on laskettu kunnan asukasluvun perusteella. Uusi ohje ottaa huomioon asukasluvun lisäksi kuntakohtaiset erityispiirteet - mitä enemmän tuoteturvallisuusvalvonnan kohteita kunnassa on, sitä enemmän valvontaan tarvitaan myös resursseja. Ohje on tulostettavissa Kuluttajaviraston internet-sivuilta.

Kunnallisessa tuoteturvallisuusvalvonnassa keskitytään erityisesti paikallisten palvelujen turvallisuuden valvontaan. Kohteita ovat mm. uimarannat, uimahallit, kylpylät, leikkikentät, huvipuistot, elämyspalvelut, urheilukeskukset ja ratsastustallit. Palvelujen turvallisuudella on suuri merkitys sen mielikuvan rakentumisessa, mikä kuntalaisille ja vierailijoille paikkakunnasta muodostuu. Palveluiden turvallisuudesta huolehtiminen on onnettomuuksien ennaltaehkäisemisen lisäksi perusta matkailuelinkeinon häiriöttömälle toiminnalle sekä kuntalaisten viihtyvyydelle kotiseudullaan.

Uuden ohjeen laskutapa lisää hieman valtakunnallisesti valvontaan tarvittavan työajan määrää. Tarvetta valvonnalle on, sillä ihmisillä on aikaisempaa enemmän vapaa-aikaa, palvelutarjonta on monipuolistunut, ihmisten liikkuvuus mm. matkailun muodossa on lisääntynyt, ja suuntauksena on hakea alati entistä ainutlaatuisempia kokemuksia. Tuoteturvallisuuslainsäädännön piirissä ovat nykyisin myös mm. kuntien ja seurakuntien tarjoamat palvelut: leikkikentät, leirit, päiväkodit ja uimarannat. Valvonnasta huolimatta elinkeinonharjoittaja ja palvelun tarjoaja vastaavat lain mukaan aina tarjoamansa palvelun turvallisuudesta.

Kunnallisen tuoteturvallisuusvalvonnan valvontakriteeristö (pdf)

Tulosta