Tiedote

30.3.2006

3G-kytkykaupoilla harkinta ja vertailu ovat valttia

Omia tarpeitaan on hyvä miettiä ennen kuin sitoutuu jopa kahden vuoden liittymäsopimukseen

Huhtikuun alusta markkinoille tulevassa kolmannen sukupolven matkapuhelimen ja liittymän kytkykaupassa kuluttaja sidotaan asiakkaaksi jopa kahdeksi vuodeksi. Kuluttajavirasto kehottaa kuluttajaa arvioimaan  nykyiset ja tulevat käyttötottumuksensa harkitessaan tarjouksiin tarttumista. Oheinen lyhyt muistilista ja tietopaketti on hyvä käydä läpi ennen kytkykauppoihin ryhtymistä.

Kytkykaupassa voidaan tehdä jopa kahden vuoden määräaikainen liittymäsopimus, jonka voi irtisanoa tuona aikana vain laissa määritellyissä erityistilanteissa. Lisäksi operaattori saa estää tuona aikana toisen operaattorin liittymän käytön kytkykaupassa tarjotussa puhelimessa. Vaihtoehtojen hinnoittelutavat ovat erilaisia ja kytkykaupasta tulevaa etua tai lisäkulua on vaikea arvioida.

Ennen kuin tartut kytkytarjoukseen:

  • varmista, ettei sinulla ole ennestään voimassaolevaa määräaikaista sopimusta
  • muista, ettei määräaikaista sopimusta voi irtisanoa kesken sopimuskauden
  •  puhelimessa ei voi käyttää toisen operaattorin sim-korttia
  • mieti omat nykyiset käyttötottumuksesi ja pyri ennakoimaan tulevat tarpeesi
  • tarkista, mitä puhepaketti kattaa, miten se vastaa käyttötottumuksiasi sekä mikä on erikseen veloitettavien palvelujen hinta ja merkitys sinulle
  • älä tee ratkaisua mainostetun edun perusteella, vaan kokonaiskustannusten ja oman käyttötarpeen perusteella 

Omien käyttötarpeiden arviointi ja hintavertailu avuksi päätöksentekoon 

Markkinointitietojen perusteella voi olla vaikea tehdä päätöstä. Kytkytarjouksia arvioidessaan voi ensiksi miettiä, mikä vaihtoehto vastaa omia käyttötarpeita, saako kytkykaupasta etua ja onko kiinnostunut uusista palveluista. Jos haluaa verrata kytkytarjousta erikseen hankittavaan 3G-puhelimeen ja vastaavaan liittymään, kannattaa verrata tarjouksen kokonaishintaa erikseen hankittavan puhelimen ostohintaan lisättynä erillisestä liittymästä aiheutuvilla kuluilla kytkykaupan sopimusajalta. Kytkykaupan kokonaishinta on vähintään  sopimuksesta aiheutuvien kiinteiden maksujen yhteissumma koko määräaikaiselta sopimuskaudelt 

Tarjouksissa on yhdistetty eri tavoin puhelimen hinta ja liittymäkulut. Tarjousten liittymä voi esimerkiksi sisältää tietyn minuuttimäärän kattavan puhepaketin ja lisäveloituksen ylimenevistä puheluista, tai kaikki puhelut ja tekstiviestit veloitetaan erikseen kuukausimaksun päälle. Kuluttajan on usein vaikea arvioida omia tarpeitaan jopa kaksi seuraavaa vuotta eteenpäin. Mikäli tarjoukset kiinnostavat, on hyvä tarkistaa, mitä ominaisuuksia puhelimeen ja liittymään ylipäänsä kuuluu ja miten erilaiset uudet palvelut on hinnoiteltu, sillä operaattoria ei voi vaihtaa määräaikaisen sopimuksen aikana. Tarjolla olevat uudet palvelut ja niiden hinnoittelu vaihtelevat eri operaattoreilla. Olennaista on, tuleeko kaikista uusista palveluista avaus-, ja muita maksuja vielä normaalien kuukausi- ja puhelukulujen päälle. Lisäksi on hyvä muistaa, että 3G-verkon kaikkia palveluita ei vielä voi käyttää kattavasti koko maassa.

Määräaikainen sopimus sitoo eikä numeroa voi siirtää 

Ennen uuden liittymän avaamista on syytä varmistaa, ettei ole jo ennestään sitoutunut voimassaolevaan määräaikaissopimukseen. Jos on tehnyt aiemman määräaikaisen liittymäsopimuksen, jota ei voi irtisanoa sopimuskauden aikana, operaattorilla ei ole myöskään velvollisuutta numeron siirtämiseen sopimuskauden aikana.

Määräaikainen sopimus sitoo pitkäksi aikaa asiakkuuteen ja liittymästä joutuu maksamaan ainakin kiinteät maksut, kuten kuukausimaksun, sopimuskauden loppuun saakka. Kuluttajalla on lain mukaan oikeus irtisanoa määräaikainen sopimus joutuessaan pääasiassa ilman omaa syytään maksuvaikeuksiin vakavan sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi. Onkin hyvä tarkistaa tarjouksia arvioidessaan, joutuuko puhelimesta näissä tilanteissa maksamaan vielä erillishintaa.

Operaattori saa asettaa kytkykaupassa tarjottavaan puhelimeen liittymäeston, jolloin toisen operaattorin liittymän käyttö puhelimessa ei ole mahdollista. Esto on purettava maksutta liittymäsopimuksen päättyessä ja viimeistään kahden vuoden kuluttua sopimuksen tekemisestä, mutta vain jos kuluttaja erikseen vaatii purkua.

Tulosta