Kuluttajavirasto muistuttaa hiihtolomalle lentoja varanneita kuluttajia heidän oikeuksistaan tilanteissa, joissa lento on ylivarattu, se peruutetaan tai se viivästyy. Lennosta vastaava lentoyhtiö voi Euroopan unionin asetuksen mukaan joutua palauttamaan matkustajalle lennon hinnan takaisin tai tarjoamaan vaihtoehtoisen kuljetuksen alkuperäistä sopimusta vastaavilla ehdoilla. Lisäksi yhtiö voi joutua maksamaan matkustajalle erillisen rahallisen korvauksen sekä aterian ja majoituskuluja.
Vastuullisen lentoyhtiön on kerrottava oikeuksistasi lähtöselvityksen yhteydessä. Jos sinua ei päästetä koneeseen, lento on peruutettu tai se on viivästynyt vähintään kaksi tuntia, sinun on saatava tietoa oikeuksistasi kirjallisesti.
Ongelmatilanteissa pyydä välittömästi lennosta vastuussa olevan lentoyhtiön edustajaa huolehtimaan ongelmasta. Vastuullinen lentoyhtiö ei välttämättä ole sama, jolta olet alun perin lennon ostanut. Jos yhtiö ei reklamoinnista huolimatta täytä velvoitteitaan, kunnallinen kuluttajaneuvoja voi tarvittaessa avustaa valituksen tekemisessä kuluttajavalituslautakuntaan. Kuluttajavirasto valvoo asetuksen noudattamista Suomesta lähtevien ja Suomeen EU:n ulkopuolelta saapuvien EU-maan lentoyhtiöiden lentojen osalta. Tarkempia tietoja lentomatkustajien oikeuksista ja lista kansallisista valvontaelimistä eri EU-maissa löytyy muun muassa unionin sivuilta osoitteesta http://europa.eu.int/comm/transport/air/rights/index_en.htm.
Matkan ennakkoon maksamiseen voi liittyä riskejä. Reittilentoja varaavan on hyvä tietää, että toisin kuin valmismatkoilla, reittilennoilla ei ole Kuluttajavirastossa vakuutta, jolla voitaisiin turvata kuluttajan matkastaan ennakkoon maksamat suoritukset maksukyvyttömyystilanteissa, kuten konkurssissa. Luottokortilla maksanut asiakas on kuitenkin tähän mennessä käytännössä saanut luottokorttiyhtiöltä ennakkomaksut takaisin. Jos kyseessä on valmismatka, kuluttaja voi varmistaa Kuluttajaviraston nettisivuilta, onko matkanjärjestäjä Kuluttajaviraston rekisterissä ja toimittanut lain edellyttämän vakuuden.