Euroopan komissio antoi syksyllä ehdotuksensa sähköisen viestinnän lainsäädännön uudistamiseksi. Kyseessä on laaja paketti, johon kuuluu kaksi direktiiviehdotusta ja asetusehdotus. Ehdotuksissa kurotellaan myös kuluttajansuojan alueelle.
Direktiivipaketin ehdotukset ovat pitkälti samoilla linjoilla jo voimassa olevan EU:n kuluttajansuojaa koskevan lainsäädännön kanssa. Komissio esimerkiksi tunnustaa, että tietoyhteiskunta ei kehity ilman korkeatasoista kuluttajansuojaa.
Kuluttajavirasto kannattaa lämpimästi ehdotusta siitä, että kuluttajien pitäisi saada nykyistä avoimemmin ja selkeämmin tietoja hinnoista ja rajoituksista. Tämä on erityisen tärkeää, kun läpinäkyvyyttä hämärtävät paketti- ja kytkyliittymät lisääntyvät jatkuvasti ja kuluttajia sidotaan pitkiin määräaikaisiin sopimuksiin. Kuluttajan asemaa edistäisi myös vaatimus siitä, että kuluttajasopimuksissa annettaisiin vähimmäistiedot sähköisten palveluiden turvallisuudesta.
Direktiivipaketissa on useita säännöksiä, joilla pyritään luomaan unioniin entistä tiiviimmät ja yhtenäisemmät sähköisen viestinnän sisämarkkinat. Komissio varaakin itselleen oikeuden nykyistä laajemmin antaa erilaisia sitovia päätöksiä ja suosituksia direktiivien soveltamisesta. Päätösvaltaa levitettäisiin myös esimerkiksi radiotaajuuksien hallintaan ja kuluttajansuojaan liittyviin asioihin.
Kuluttajavirasto suhtautuu näihin kaavailuihin varauksellisesti. Kun kerran uudistusten tarkoitus on vahvistaa kuluttajien asemaa, olisi myös kaikin keinoin pyrittävä turvaamaan se, että ns. korkean kuluttajansuojan maissa taso ei pääse notkahtamaan. Kansallisella tasolla olisi turvattava paitsi se, että kuluttajaoikeuden vakiintuneet periaatteet pysyvät voimissaan, myös se, että sääntelyviranomaisilla on riittävästi resursseja ja keinoja saada palveluntarjoajat tottelemaan.
Asian käsittely EU:ssa jatkuu.