Luoton ottamiseen kytketyt lisäedut häiritsevät kuluttajan harkintarauhaa. Samalla ne lisäävät ylivelkaantumisen riskiä.
OP-Keskus kehotti televisiomainoksessa bonusasiakkaitaan maksamaan kaikki ostoksensa luotolla, koska näin toimiessaan he kerryttäisivät samalla bonussaldoaan. Mainoksessa ohjattiin verkkosivulle, jossa todettiin, että kun kerran ostoksia joutuu tekemään, ne kannattaa maksaa Visalla. Pankkikortilla tai käteisellä maksaessa bonuksia ei ropise.
Luotto ei ole mikään arkipäiväinen perusostos, vaan sen ottaminen vaikuttaa talouteen pitkään. Siksi kuluttajalla on oltava mahdollisuus harkita luoton ottamista ilman, että hänen päätökseensä yritetään vaikuttaa epäasiallisesti.
Kuluttajaviraston mukaan vastuutonta on esimerkiksi lisätä keinotekoisesti luoton viehätysvoimaa kytkemällä siihen erilaisia etuja ja hyvityksiä. Lisäetu saattaa pehmittää kuluttajaa niin, että luoton tarpeellisuutta tai omaa takaisinmaksukykyä ei enää muista pohtia.
Viimeksi virasto on tuonut esiin tätä asiaa maksupalvelulain valmistelun yhteydessä. Lausunnossaan se painotti, että myyjä ei voi antaa alennusta pelkästään luotolla maksaville asiakkaille.
Maitotölkki luottokortilla?
Luottoasiakkaiden suosiminen ei käy päinsä myöskään kanta-asiakasohjelmissa. Luotolla maksamiseen ei saa kannustaa tarjoamalla luotolla maksaville parempia kanta-asiakasetuja kuin käteisasiakkaille. Käytännössä kanta-asiakkaita palkitaan silloin velkaantumisesta. Tällainen toiminta on ristiriidassa yhteiskunnassa yleisesti vallalla olevien tavoitteiden kanssa.
Kuluttajavirasto huomautti OP-Keskukselle, että yllyttäessään asiakkaita maksamaan arkipäiväisimmätkin ostoksensa luotolla käteisen sijasta, se edisti samalla heidän velkaantumistaan. Luotolla ostaessa raha kuluu huomaamattomammin kuin käteisellä maksaessa.
Mainoksessa ei myöskään tuotu esiin, että vaikka luotolla maksaminen olisikin lisännyt bonuksia, se aiheutti samalla myös lisäkustannuksia korkojen ja vuosimaksun muodossa.
Virasto totesi OP-Keskukselle, että sen markkinointi oli kuluttajansuojalain markkinointisäännösten vastaista. Yritys sitoutui korjaamaan markkinointinsa lainmukaiseksi. 4448/41/2009