Matkaketjut puhuttavat parhaillaan niin Suomessa kuin EU-tasollakin. EU-Komissio on heittänyt ilmaan ehdotuksen lento- ja junalippujen yhdistämisestä. Suomessa taas liikenneministeri Anu Vehviläinen on peräänkuuluttanut matkaketjujen rasvaamista.
Jotta EU-kansalaiset paremmin pääsisivät määränpäihinsä, ehdottaa EU:n komissio juna- ja lentolippujen yhdistämistä. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa voisi samalla kertaa varata sekä lento- että junaliput ja mahdollisesti vielä samalle lipulle. Jatkossa järjestelmään voitaisiin lisätä vielä paikallisliikennekin, jotta matkan varaus todella onnistuisi kerralla ovelta ovelle. Komissio esittää, että järjestelmää lähtisi kehittämään ja rahoittamaan elinkeinoelämä.
Matkustaja ei saa jäädä pulaan
Kuluttajavirasto on muiden sidosryhmien ohella antanut näkemyksensä komission ehdotuksesta. Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, että kuluttajan oikeudet eivät heikenny järjestelmän myötä. Kun ketjutetaan useita eri matkoja, on pystyttävä huolehtimaan kuluttajan oikeuksista myös silloin, jos matkan joku osa myöhästyy tai peruuntuu tai jos matkustaja itse joutuu peruuttamaan matkansa. Useamman lento- ja junayhtiön kyydissä matkustavalla tulisi olla selkeästi tiedossa yksi vastuutaho, johon ottaa yhteyttä ongelmatilanteissa. Kuluttajan oikeuksien pitäisi olla vähintään samalla tasolla kuin nykyisessä lentoja koskevassa ylivarausasetuksessa.
Pohdittavana on myös paljon muita yksityiskohtia. Esimerkiksi matkat lentokentältä rautatieasemalle saattavat olla pitkiäkin, jolloin tulee mietittäväksi se, mitä välikuljetus maksaa, kuka sen toteuttaa ja kuinka siirtymiseen kuluva aika otetaan huomioon aikataulutuksessa. Myös matkatavaroiden kohtalo kiinnostaa varmasti kuluttajia. Kuluttajavirasto esittää lausunnossaan toiveen, että hanketta edistämään ryhtyvässä ryhmässä olisi edustettuna myös joku kuluttajia edustava taho.
Kotimaassa juna- ja bussiliput yhteen?
Suomessa liikenneministeri Anu Vehviläinen kannustaa joukkoliikennettä yhtenäistämään palveluitaan. ”Arki paremmaksi – joukkoliikenne toimivaksi” –seminaarissa puhunut ministeri korosti, että toimialalla olisi puhallettava yhteen hiileen ja ryhdyttävä esimerkiksi kehittämään junien ja bussien yhteiskäyttöisiä lippuja.
Kuluttajavirasto katsoo, että matkaketjujen toimivuus on kuluttajan kannalta keskeistä. Ongelmatilanteiden selvittämistä varten on luotava toimivat prosessit, jolloin kuluttajan suuntaan näyttäytyy yksi selkeä vastuutaho, ja hyvitysjärjestelmät ovat oikeudenmukaiset.