Tiedote

30.11.2007

Paljas pinta ei yksinään tee mainosta lainvastaiseksi

Kuluttajavirastoon tulee joka vuosi kyselyjä Hennes&Mauritzin perinteisestä joulukampanjasta, jossa esiintyy vähäpukeisia naisia alusvaatteissa ja yöasuissa. Mainoksia on pidetty naisia alistavina ja sopimattomina lasten silmille.

Kuluttajansuojalaissa kielletään hyvän tavan vastainen markkinointi. Mainoksessa voi olla alastomuutta ja eroottisia vihjeitä ilman että se silti olisi hyvän tavan vastainen. Esimerkiksi alusvaatteita on luonnollista mainostaa vähäpukeisen naisvartalon avulla.

Tilanne muuttuu, jos mainoksessa esitetään jompikumpi sukupuoli halventavalla tavalla tai vahvistetaan kielteisiä stereotypioita.Hyvän tavan vastaista on esimerkiksi käyttää mainoksessa tehokeinona naista esineellistäviä pornografisia asentoja ja eleitä.

Mainoksen hyvän tavan mukaisuus riippuu myös siitä, kenelle mainos on suunnattu ja keitä se todellisuudessa tavoittaa. Jos mainos on esillä julkisessa tilassa, kuten bussipysäkillä tai kadulla, kaikki kuluttajat iästä ja kehitystasosta riippumatta joutuvat väkisinkin kohtaamaan sen.

Kuluttajavirasto/kuluttaja-asiamies on useaan otteeseen korostanut mainostajien omaa vastuuta mainonnan vaikutuksista. Vaikka mainos sinänsä olisi lain mukainen, yritysten olisi syytä pohtia, millaisia roolimalleja ja asenteita se lapsille ja nuorille välittää.

Lue lisää mainonnan hyvästä tavasta Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta -verkkolehden numerosta 1/07

Tulosta