Kuluttajavirasto on antanut Nordealle huomautuksen puutteellisesta tiedottamisesta. Kuluttajaviraston mukaan pankin tiedottaminen verkkoasiakkaille palvelun teknisistä häiriöistä ja niiden syistä ei ollut oikeassa suhteessa häiriöiden jatkuvaan esiintymiseen vuonna 2005.
Tapauksessa kuluttaja ilmoitti kärsineensä pankin perussalkkupalvelun virheellisten voittolaskelmien johdosta vahinkoa hänen tehtyään osakekauppaa virheellisiin tietoihin perustuen.
Nordean mukaan virhe koski vain viitteelliseksi ennusteeksi tarkoitettua tuottolaskelmaa ja toteutuneiden myyntien tuottolaskelmassa virhettä ei esiintynyt. Pankki myös ilmoitti ryhtyneensä toimiin, kun virhe havaittiin, mutta asiakkaita ei erikseen tiedotettu virheestä.
Pankin verkkopalvelun virheistä ja käyttöongelmista tiedottamatta jättäminen voi johtaa taloudellisiin tappioihin, joilta olisi saatettu välttyä asianmukaisella tiedottamisella.
Kuluttajaviraston saamien tietojen mukaan palvelussa esiintyneet ongelmat olivat pitkäkestoisia ja useasti toistuvia, ja siksi pankin puutteellinen tiedottaminen katsottiin kuluttajansuojalain kannalta kohtuuttomaksi sopimusehtokäytännöksi.