Kuluttaja-asiamies avusti asunnonostajia riita-asiassa, joka käsitteli turva-asiakirjojen säilyttäjän vastuuta asunto-osakeyhtiön perustajaurakoinnissa.
Tapauksessa perustajaosakas ajautui rakennusvaiheen aikana konkurssiin eikä kyennyt saattamaan kohteen rakentamista päätökseen. Ostajien ottaessa yhtiön haltuun kävi ilmi, että rakennusten valmiusaste ei vastannut ostajien suorittamia maksueriä. Perustajaurakoitsija oli ottanut osan rakennushankkeeseen tarkoitetuista varoista omaan käyttöönsä siirtämällä kunkin ostajan maksaman ensimmäisen maksuerän pankin antaman rakennusaikaisen vakuuden vastavakuudeksi.
Keski-Uudenmaan Osuuspankki toimi rakennushankkeessa asuntokauppalain edellyttämänä turva-asiakirjojen säilyttäjänä. Asuntokauppalain mukaan turva-asiakirjojen säilyttäjä on korvausvastuussa ostajille, jos asunto-osakeyhtiön tilillä olevia varoja käytetään turva-asiakirjojen säilyttäjän tieten rakentamishankkeen kannalta vieraisiin tarkoituksiin. Kyseisessä tapauksessa pankki oli tietoinen kauppahinnan käyttämisestä vastavakuudeksi.
Pankin näkemyksen mukaan perustajaosakkaalla on ollut oikeus siirtää ko. kauppahintaerä käyttöönsä, koska sillä on ollut vastaava urakkasaatava asunto-osakeyhtiöltä. Perustajaosakas oli itse maksanut jo ennen näitä kauppahintaeriä omista varoistaan urakkahintaan kuuluvia maksuja, kuten tontin hankinnasta aiheutuneita maksuja yms. urakkaan kuuluvia maksuja. Tämän vuoksi sillä katsottiin olleen oikeus ottaa kauppahintasuoritukset itselleen. Pankki viittasi siihen, että perustajaurakoitsijan menettely oli rakennusalan vakiintuneen käytännön mukainen.
Espoon käräjäoikeus hyväksyi kuluttajien kanteen ja velvoitti pankin maksamaan ostajille 371 500 markkaa. Helsingin hovioikeus ei muuttanut päätöstä. Korkein oikeus myönsi pankille muutoksenhakuluvan, muttei muuttanut hovioikeuden tuomioon lopputulosta. Korkein oikeus katsoi, että kauppahinta on käytetty asuntokauppalaissa tarkoitetulla tavalla rakennushankkeen kannalta vieraaseen tarkoitukseen. Turva-asiakirjojen säilyttäjänä toimineen pankin katsottiin olevan vastuussa tämän johdosta ostajille aiheutuneesta vahingosta. 2000/46/0260
Tutustu korkeimman oikeuden päätökseen KKO:n sivuilla