Kuluttaja-asiamiehelle on tullut paljon tiedusteluja tapauksista, joissa autoliike on ehdottanut ennen vuoden vaihdetta tilatun auton kauppasopimuksen muuttamista niin, että vaihtoauton arvoa alennettaisiin. Koska autoveron alennus ei oikeuta myyjää alentamaan vaihtoauton hintaa, ostajalla on oikeus pysyä alkuperäisessä sopimuksessa, jolloin sovittu väliraha alenee. Tällainen hinnanmuutos ei oikeuta myyjää vaatimaan uuden kauppasopimuksen tekemistä tai purkamaan kauppaa. Mikäli kauppasopimusehdoista kuitenkin syntyy erimielisyyttä tai ostaja katsoo, että myyjä on vahvempaa asemaansa hyväksi käyttäen saanut ostajan jo suostumaan vaihtoauton arvon alentamiseen, ostaja voi ottaa yhteyttä oman kuntansa kuluttajaneuvojaan tai valittaa kuluttajariitalautakuntaan.
Kuluttajavalituslautakunta vahvisti KA:n kannan vaihtoauton arvon alentamiseen
Kuluttajavalituslautakunta on ratkaisuissaan 29.4.2003 suosittanut kahta autonmyyjää hyvittämään vaihtoautojen hinnanalentamisen.
Vuodenvaihteen autoveron alentamisen vuoksi maahantuojat alensivat uusien autojen hintoja. Autokaupan vakiosopimusehtojen perusteella vähittäismyyjien piti hyvittää alennus niille vuoden 2002 puolella uuden auton ostaneille, jotka eivät vielä olleet saaneet ennen vuoden vaihdetta autoa haltuunsa. Vakiosopimusehtojen perusteella vaihtoautojen hyvityshintoihin ei tullut muutoksia. Jotkut myyjät halusivat kuitenkin tehdä kuluttajien kanssa uudet sopimukset, joissa vaihtoauton hintaa alennettiin alkuperäisestä, samassa suhteessa kuin uuden auton hinta alentui. Kuluttajavalituslautakunta totesi ratkaisuissaan, että käsitellyissä tapauksissa uudet varsinaisen sopimuksen jälkeen tehdyt sopimukset tehtiin yksin toisen sopijapuolen myyjien aloitteesta. Niillä vain myyjien asema parani alkuperäisestä ja ilman, että kuluttajilla olisi ollut niiden tekemiseen mitään velvoitetta. Uusia sopimuksia pidettiin kohtuuttomina kuluttajia kohtaan. Sopimuksilla alennettiin kuluttajille alun perin hyvitettävää vaihtoauton hintaa. Niiden tekemiseen ei ollut kuluttajilla velvollisuutta ja niistä ei ollut etua kuin myyjille.