Kanta-asiakkaat haluavat selkeyttä kanta-asiakasohjelmiin (Kauppalehti 2.4.2007)
Kilpailu lisää korkeakoulujen imagomainontaa, nuorten mielestä tieto ja selkeys tärkeää (HS 5.4. 2007)
Otsikot eivät yllätä. Valintojen tueksi kuluttajat haluavat edelleenkin tietoa ja selkeyttä. Sama päämäärä riittävien ja ymmärrettävien tietojen tarjoamisesta on kuluttajansuojalain markkinointisäännöksillä ja myös KKO:n tuoreella hintailmoittelua koskevalla päätöksellä.
Jotta kuluttajat voisivat tehdä rahankäyttönsä ja tarpeidensa mukaisia järkeviä valintoja, eivät pelkät mielikuvat riitä. Kokeilupohjalta ei valintoja ole fiksua tehdä – siihen asettavat useimmilla jo käytettävissä olevat taloudelliset resurssit tiukat rajat. Kilpailun kova laki lähtee myös siitä, että kuluttajalle annetaan tietoja – kuluttajalla on oikeus perustietoihin.
Kuluttajan tarpeista ja markkinoiden toimivuuden asettamista edellytyksistä piittaamatta esiintyy kuitenkin mainontaa, jossa tiedot ovat niin toissijaisia, että ne esitetään joko mahdollisimman huolellisesti piiloteltuina tai ikävänä kakkosasiana.
Jos mainostaja ei kykene antamaan ymmärrettävissä olevaa faktatietoa tuotteestaan, kertooko se kuluttajan aliarvioinnista, siitä, että kuluttaja onkin mainostajan mielessä kohde eikä aktiivinen toimija? Pelottaako kuluttajan aktiivisuus?
Komissio on tiedonannossaan EU:n kuluttajapoliittiseksi strategiaksi vuosille 2007–13 alleviivannut kuluttajien todellista valinnanvaraa, täsmällistä tietoa, markkinoiden avoimuutta sekä luottamusta, joka seuraa tehokkaasta suojasta ja toimivista oikeuksista. Ei uutista tässäkään – pikemminkin muistutus kuluttajamarkkinoinnin itsestäänselvyyksistä, jotka eivät kuitenkaan toteudu itsestään.
Omalta osaltamme olemme pyrkineet antamaan yrityksille evästystä siitä, mitä markkinointisäännökset käytännössä tarkoittavat, miten markkinoinnissa voi viestiä sekä lainmukaisesti että asiakasnäkökulman huomioon ottaen.
Kun nettisivumme uusitaan lähikuukausina, yritykset saavat halutessaan vielä paremmin tarkistettua mainonnan peruskuviot. Avainsana on halutessaan. On typerryttävää katsoa viimeaikaisten valvontatoimenpiteiden aiheista, mitenkä jotkut yritykset mainoskampanjoissaan voivat sivuuttaa tutut, vakiintuneet pelisäännöt. Kuitenkin kampanjan korjaaminen lainmukaiseksi on aina kallista. Vai arvioiko sääntöjä rikkova yritys riskin ottamisen kannattavaksi ja valvonnan voimavarat vähäiseksi?
- Consumption is the sole end and purpose of all production; and the interest of the producer ought to be attended to, only so far as it may be necessary for promoting that of the consumer.
Adam Smith
Anja Peltonen
Päätoimittaja, kuluttajaoikeudesta vastaava johtaja