Kuluttajavirasto kannattaa pikaluottotyöryhmän ehdotuksia. Kuluttajavirasto oli edustettuna työryhmässä ja katsoo, että mietinnössä on arvioitu tarkkaan pikaluottojen sääntelyn nykytilaa ja lainsäädäntöuudistusten tarvetta. Myös ehdotetut lainsäädäntömuutokset ovat perusteltuja.
Pikaluottoja koskevan lainsäädännön muuttamista pohtinut työryhmä luovutti huhtikuussa mietintönsä oikeusministeriölle. Mietinnössä ehdotetaan muutettaviksi kuluttajansuojalain kuluttajaluottoja koskevaa 7 lukua, lakia eräiden luotonantajien rekisteröinnistä sekä korkolain säännöstä lain tahdonvaltaisuudesta.
Ehdotusten pääasiallisena tarkoituksena on vähentää pikaluotoista aiheutuvia velkaongelmia. Lisäksi ehdotetaan alennettavaksi vastapuolen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen enimmäismääriä niin sanotuissa summaarisissa asioissa.
Todelliseen vuosikorkoon perustuva korkokatto
Mietintö sisältää ehdotuksen hintasääntelyksi kuluttajansuojalain kuluttajaluottoja koskevaan 7 lukuun. Ehdotuksen mukaan asetettaisiin korkokatto eli enimmäiskorko, jota luotonantaja voisi periä luotosta kuluttajalta. Työryhmä tarjoaa tämän toteuttamiseen kaksi vaihtoehtoa.
Vaihtoehdon I mukaisesti kuluttajalta saisi säännellyn vuotuisen koron lisäksi periä erikseen tietyt luottokustannukset. Lainmukaisten kohtuullisten luottokustannusten tulkintaa ei voida kuitenkaan tyhjentävästi määritellä etukäteen. Siksi Kuluttajavirasto kannattaa vaihtoehdon II mukaista toteutusta, jossa luottokustannusten enimmäismäärä rajataan luoton todellisen vuosikoron perusteella. Kuluttajavirasto katsoo, että todelliseen vuosikorkoon perustuva korkokatto on ennakoitavuuteen ja oikeusvarmuuteen liittyvillä perusteilla selkeämpi sääntelyvaihtoehto.
Lisää keinoja puuttua lainrikkomuksiin
Kuluttajavirasto esittää työryhmän mietinnöstä antamassaan lausunnossa, että kuluttaja-asiamiehen valvontakeinojen uudistamista tulisi selvittää. Kuluttaja-asiamiehen valvontatoiminnan keskeinen keino, markkinaoikeuden määräämä kielto, on toimiva tapauksissa, joissa on kyse uuden ratkaisukäytännön hankkimisesta. Sen sijaan käytössä olevat valvontakeinot eivät sovi tilanteeseen, jossa on kyse selkeästä lainrikkomuksesta. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa yrityksille keinot pitkittää prosessia selvissäkin tapauksissa. Valvonnan toimivuuden ongelmat ovat näkyneet myös pikaluottojen valvonnassa.
Kuluttajavirasto pitää erityisen tärkeänä, että asian valmistelu etenisi lausuntokierroksen jälkeen nopeasti ja että mahdolliset lainmuutokset tulisivat voimaan mahdollisimman pian.
Lausunto oikeusministeriölle (4.5.2012)
Pikaluottotyöryhmän mietintö , oikeusministeriö 7/2012