Verkkolehti 4/2012

Alkoholijuomien markkinointia rajoitettava

Kuluttajavirasto pitää välttämättömänä, että alkoholin mainostamisesta mielikuvilla ja julkisilla paikoilla luovutaan. Muutos vaikuttaisi yleiseen asenneilmapiiriin ja erityisesti lasten ja nuorten alkoholinkulutukseen.

Virasto on antanut lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle koskien luonnosta hallituksen esitykseksi alkoholilain 33 §:n ja rikoslain 30 luvun 1 a §:n muuttamisesta. Kuluttajavirasto pitää alkoholilain muuttamista koskevaa hallituksen esitystä kokonaisuudessaan kannatettavana.

Mielikuvamainonnan valvominen haasteellista

Tällä hetkellä lainvastaisia ovat mainokset, jotka kohdistuvat alaikäisiin, joissa kuvataan alkoholin runsasta käyttöä myönteisesti tai hyvän tavan vastaisesti ja joissa käytetään kuluttajan kannalta sopimatonta menettelyä. Mielikuvamainontaa, jolle on tyypillistä tietynasteinen liioittelu, on kuitenkin ollut haasteellista valvoa.

Kuluttajaviraston näkemyksen mukaan alkoholimainonnan valvonnan kannalta on ongelmallista, että vaikka mainoksia ei olisi suoraan suunnattu alaikäisille, he näkevät niitä jatkuvasti ympäristössään, muun muassa bussipysäkeillä, liikennevälineissä ja urheilutapahtumissa. Mietoja alkoholijuomia, kuten olutta, siideriä ja lonkeroa, mainostetaan usein myös alaikäisiin vetoavilla mielikuvilla.

Säännösten tulkinnanvaraisuus on johtanut käytännössä siihen, että valvontaviranomainen on puuttunut mielikuvamainontaan suhteellisen harvoin ja siksi nuoret kohtaavat jatkuvasti paljon televisio- ja ulkomainontaa, jossa luodaan positiivisia mielikuvia alkoholijuomista. On myös huomattava, että markkinoinnin valvonta on jälkikäteistä toimintaa ja mainoskampanjaa saatetaan esittää monta viikkoa, ennen kuin se mahdollisesti lainvastaisena kielletään. Tätä ennen mainosviesti on ehtinyt luoda alkoholinkäyttöön liittyviä positiivisia mielikuvia jo pitkään.

Kuten hallituksen esityksessä tuodaan esiin, elinkeinoelämän toimijat ovat pyrkineet kehittämään itsesääntelyä vaihtoehdoksi lainsäädännölle. Kansainvälisten kokemusten mukaan itsesääntelyllä ei ole kuitenkaan pystytty rajoittamaan yhä monimuotoisemmaksi kehittyvää alkoholimainontaa.

Vanhemmille taattava kasvatusrauha

Kuten hallituksen esityksessä tuodaan esiin, alkoholijuomien mainonta on lähtökohdiltaan vastakkainen alkoholipolitiikan tavoitteille. Kaikkein suurin periaatteellinen ristiriita syntyy, kun nuorille tuotetaan valistusta alkoholin vaaroista ja yhteiskunnassa mainostetaan samaan aikaan alkoholijuomia tavoiteltavan elämän mielikuvilla. Esityksessä todetaan myös, että lasten ja nuorten alkoholinkäytön aloittamiseen ja yleistymiseen vaikuttavat useat tekijät samanaikaisesti: muun muassa vanhemmat ja muu lähipiiri muokkaavat sekä ehkäiseviä että kannustavia asenteita.

Kuluttajavirasto kiinnittää huomiota siihen, että vanhempien kasvatusvastuun toteutuminen edellyttää yhteiskunnallista ilmapiiriä, joka on sopusoinnussa vanhemmille asetettavien tavoitteiden kanssa. Lasten ja nuorten alkoholinkäyttöä ehkäiseviin asenteisiin on vaikea vaikuttaa, jos samaan aikaan valtamedioissa ja ulkomainoksissa mainostetaan siiderin juhlatunnelmaa nostattavaa vaikutusta. Yhtälailla positiivisia mielikuvia luodaan urheilutapahtumien yhteydessä nuorten ihailemien urheilijoiden pelipaidoissa ja kentän laidoilla näkyvällä alkoholimainonnalla.

Vanhemmille tulee antaa kasvatusrauha ja mahdollisuus vaikuttaa lastensa asenteisiin ilman, että alkoholimainonnalla luodaan päinvastaisia, positiivia mielikuvia alkoholin käytöstä. Kuluttajavirasto katsoo, että mielikuvamainonnasta ja yleisillä paikoilla esitetystä mainonnasta luopuminen tukee osaltaan näitä tavoitteita. Alkoholin markkinoinnille altistumisen haittoja on mahdollista vähentää rajoittamalla mainonnan sallittu sisältö tuotetietoihin niin kuin Ranskassa, Islannissa, Norjassa ja Ruotsissa on tehty.

Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle 22.5.2012

 



 

26.6.2012

Pysy ajan tasalla

Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on kuluttaja-asiamiehen verkkolehti / uutiskirje.

Ajankohtaiskatsaustamme seuraamalla pysyt ajan tasalla

  • kuluttaja-asiamiehen kannanotoista ja ratkaisuista
  • vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista
  • kuluttajaoikeuden kansainvälisistä virtauksista
     


 
Tilaa uutiskirje
 
Kuluttaja-asioita tuomioistuimissa

Vastaava päätoimittaja: Päivi Hentunen | Toimittajat: Milla Lahtinen, Laura Salmi, Outi Haunio-Rudanko | ISSN 1796-5497 | Postia toimitukselle