Kuluttaja-asiamiehen mukaan iPhone -puhelimien ja muiden kosketusnäytöllisten älypuhelimien käytön pakkasrajoitukset ovat kuluttajansuojalain markkinointisäännöksissä tarkoitettu olennainen tuotetieto, josta on kerrottava kuluttajalle ennen ostopäätöksen tekoa.
Julkisuudessa kerrottiin talvella 2011 tapauksista, joissa iPhone-laitteiden epäiltiin rikkoutuneen pakkassäässä, eikä takuu ollut korvannut aiheutuneita korjauskuluja. Myös kuluttajaoikeusneuvojille tuli yhteydenottoja pakkasen iPhone puhelimille aiheuttamista epäillyistä vioista. Kuluttaja-asiamies kiinnitti huomionsa iPhone-puhelimien käyttöä koskeviin rajoituksiin laitteiden pakkaskestävyyden osalta sekä siihen, miten rajoituksista kerrotaan kuluttajille ennen kaupantekoa.
Tieto iPhonen käyttöä koskevista pakkasrajoituksista, esimerkiksi Tärkeitä tuotetietoja -oppaan käyttölämpötilatiedot, ovat sinänsä kuluttajien saatavilla ja heillä on mahdollisuus tutustua tietoihin muun muassa oppaassa ja internetissä.
Ongelmallista on kuitenkin se, että erityisesti myymälässä tapahtuvassa ostotilanteessa kuluttaja ei välttämättä kykene perehtymään laajaan kirjallisessa muodossa olevaan tietoaineistoon ennen ostopäätöstä. Tilaisuus tutustua tarkemmin esimerkiksi käyttöohjeisiin tulee usein vasta kaupanteon jälkeen, kun laite käyttö- ja muine ohjeineen on luovutettu kuluttajalle. Tuotetakuun voimassaolon ehtona on, että kuluttaja noudattaa käyttöohjeita.
Kuluttaja-asiamies katsoi, että tällaisessa tilanteessa jälleenmyyjillä on erityinen vastuu siitä, että myyjät opastavat kuluttajia laitteen käytöstä niin, että kuluttaja on tietoinen myös laitteen käyttöä koskevista pakkasrajoituksista.
Pakkasrajoitus on Suomessa olennainen tieto
Kuluttajansuojalain mukaan markkinoinnissa tai asiakassuhteessa ei saa jättää antamatta sellaisia asiayhteys huomioiden olennaisia tietoja, jotka kuluttaja tarvitsee ostopäätöksen tai muun tuotteeseen liittyvän päätöksen tekemiseksi.
Erityisesti akku ja näyttö ovat älypuhelimissa herkkiä kylmälle ja kosteudelle. Tämä ominaisuus on koskenut muidenkin valmistajien kuin Applen älypuhelimia. Kuluttajien tietoisuus älypuhelimien tavanomaisia matkapuhelimia suuremmasta pakkasherkkyydestä saattaa kuitenkin vaihdella. Ei voida olettaa, että kaikki älypuhelimen ostoa harkitsevat kuluttajat tietäisivät pakkaseen liittyvistä käyttörajoituksista jo etukäteen.
Suomen sääolosuhteissa voidaan pitää kuluttajien kannalta olennaisena tietona sitä, että laitetta ei käyttöohjeen mukaan saa lainkaan käyttää alle 0 °C lämpötilassa. Applea kehotettiin varmistamaan jälleenmyyjille annettavalla ohjeistuksella tai muulla tavoin, että kuluttaja saa tiedon iPhonen pakkasrajoituksista ennen ostopäätöstä. Kuluttaja-asiamies tiedotti päätöksestään myös Kodintekniikkaliitolle ja FiCom ry:lle muissa vastaavissa tilanteissa huomioon otettavaksi.
KUV/2423/41/2011
Kuluttajansuojalaki 2:1, 2:3, 2:7