Kertakäyttögrillien käyttö on yleistynyt niiden pienen koon, helppokäyttöisyyden ja edullisen hinnan takia. Grilleistä syntyy hankalasti hävitettävää jätettä ja niihin liittyy vakava tulipalon vaara. Pelastuslaitokset ovatkin joutuneet kevään ja alkukesän aikana sammuttamaan jälleen lukuisia kertakäyttögrillien sytyttämiä tulipaloja. Kuluttajavirastolla on käynnissä parhaillaan hanke, jossa testataan kertakäyttögrillien turvallisuutta.
Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen kokemuksen mukaan kertakäyttögrilleihin liittyy väärin käytettynä vakava tulipalon ja palovammojen vaara. Pelastuslaitos korostaa, että grillattaessa on ensisijaisen tärkeää sijoittaa grilli palamattomalle alustalle ja noudattaa tuotteen mukana annettuja käyttöohjeita. Kesäisissä yleisötilaisuuksissa järjestäjien tulisi varata riittävän suuri metallinen keräysastia käytettyjen kertakäyttögrillien keräämiseksi ja tiedottaa asiasta yleisölle selkeästi. Lisäksi yleisötilaisuuksissa pitäisi olla varattuna vettä esimerkiksi kastelukannuissa, jotta grillin voi jäähdyttää ennen sen kuljettamista keräysastiaan.
Kuluttajavirasto korostaa, että tärkein lenkki kertakäyttögrillien turvallisuudessa on grillaaja itse. Kertakäyttögrillin mukana tuleviin käyttöohjeisiin on tutustuttava ja niitä on noudatettava.
Kertakäyttögrilli ei sovellu käytettäväksi sisätiloissa. Ulkotiloissakin kertakäyttögrilliä tulee käyttää vain palamattomalla alustalla. Grillin mukana tulevaa jalustaa tulee käyttää, sillä grillin pohja kuumenee huomattavasti. Grillin pohjan on oltava irti alustasta useita senttimetrejä.
Grilliä on valvottava, kunnes se on jäähtynyt kunnolla. Näin voidaan varmistaa, etteivät lapset tai eläimet pääse koskettamaan tulikuumaa grilliä eikä grilliin lennä palavaa materiaalia esimerkiksi tuulen mukana. Grillin sammuttaminen kannattaa varmistaa kaatamalla runsaasti vettä tai hiekkaa sen päälle niin, että grillihiilet peittyvät kokonaan. Grillin saa laittaa roska-astiaan vasta, kun on varmistunut, että grillin sisältö on täysin jäähtynyt. Jäähtyminen kestää useita tunteja.
Kertakäyttögrillin maahantuoja, valmistaja ja myyjä vastaavat siitä, että itse tuote on turvallinen ja että siinä on asianmukaiset kokoamis-, käyttö- ja sytyttämisohjeet sekä varoitusmerkinnät. Ohjeet ja merkinnät tulee esittää selkeässä ja helposti ymmärrettävässä muodossa (sekä) suomen ja ruotsin kielellä.