Talouskasvatuksen lisääminen on välttämätöntä. On sekä lisättävä finanssiopetuksen määrää että aikaistettava finanssiopetuksen aloittamista. Näin toteavat Finanssialan Keskusliitto, Finanssivalvonta, Kuluttajavirasto, Kuluttajatutkimuskeskus sekä Vakuutus- ja rahoitusneuvonta (FINE) opetushallitukselle tänään antamassaan kannanotossa. Opetusministeriön asettama työryhmä valmistelee parhaillaan ehdotusta perusopetuksen yleisiksi valtakunnallisiksi tavoitteiksi ja perusopetuksen tuntijaoksi.
Finanssiopetuksen painopiste on tällä hetkellä makrotaloudessa ja opetusta yksityisen henkilön näkökulmasta keskeisistä talouden hallinnan asioista annetaan erittäin vähän. Sen vuoksi onkin tärkeää lisätä talous- ja rahoitusasioiden osaaminen pakolliseksi osaksi koulujen opetussuunnitelmia mielellään jo alaluokilta alkaen.
Talous- ja kuluttajataidot sekä oman talouden hallinta ovat nyky-yhteiskunnassa välttämätön osa kansalaistaitoja. On tärkeää, että jo peruskoulusta saatavan opetuksen avulla nuoret oppivat ymmärtämään talouden peruskäsitteitä ja taloudellisia riskejä. Heidän on opittava tekemään perusteltuja päätöksiä rahankäyttönsä suhteen, ymmärtämään säästämisen ja luotonoton merkitys sekä varautumaan odottamattomiin taloudellista tilannettaan heikentäviin tapahtumiin. Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin (2009) mukaan osalla kuluttajista ei ole lainkaan puskureita selviytyä äkillisessä taloutta uhkaavassa kriisissä. On myös osattava välttää esimerkiksi maksupetosvaarat ja erilaiset huijausyritykset. Vuonna 2009 tehdyn selvityksen mukaan talous- ja velkaneuvonnassa kasvava asiakasryhmä on vähän koulutettujen alle 25-vuotiaitten ryhmä (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonanto 90).
Lisätietoja:
Finanssialan Keskusliitto, toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi Finanssivalvonta, johtaja Anneli Tuominen Kuluttajatutkimuskeskus, johtaja Eila Kilpiö Kuluttajavirasto, ylijohtaja/kuluttaja-asiamies Marita Wilska Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, toimitusjohtaja Irene Luukkonen
Kannanotto