Tiedote

21.12.2001

Kynttilätuotteiden turvallisuusvaatimuksista ohjeet yrittäjille

Kuluttajavirasto on monena vuonna testauttanut erityyppisiä kynttilätuotteita, ja turvallisuuspuutteita on löytynyt. Nyt yrittäjille on julkaistu ohjeet kynttilätuotteiden turvallisuus- ja merkintävaatimuksista. Kuluttajille myytävien kynttilätuotteiden pitää täyttää ohjeen turvallisuusvaatimukset välittömästi. Merkintöjen on oltava ohjeen mukaisia viimeistään vuoden 2003 alusta.

Kynttilätuotteisiin vaadittavat merkinnät ovat joko varoituksia tai käyttöohjeita. Merkintöjen pitää löytyä joko itse tuotteesta tai sen myyntipäällyksestä. Ne voivat olla myös esimerkiksi lyhdyn sisällä niin, että ne varmasti päätyvät kynttilän ostajalle. Merkinnät pitää olla jokaisessa kynttilätuotteessa sekä suomeksi että ruotsiksi. Yrittäjien on syytä noudattaa ohjeen vaatimuksia myös markkinoinnissa.

Ohjeet kynttilätuotteiden turvallisuudesta ja merkinnöistä löytyvät Kuluttajaviraston kotisivuilta. Ohjeet koskevat kaikkia kynttilätuotteita: tavallisia kynttilöitä, lämpö- ja geelikynttilöitä, kynttilälyhtyjä, ulkotulia ja -roihuja, hauta-, puutarha- ja öljykynttilöitä, öljylyhtyjä ja -lamppuja, poltettavia hyttyskarkotteita, kuluttajille myytäviä kynttilägeelejä ja ?massoja sekä kynttilänjalkoja ja niihin tarkoitettuja mansetteja. Ohjetta laadittaessa on kuultu viranomaisia, testauslaboratorioita ja elinkeinonharjoittajia.

Suomessa laadituille ohjeille on jo ollut kysyntää muuallakin Euroopassa: meillä on ensimmäisenä koottu kaikki kynttilöitä koskevat turvallisuusvaatimukset samoihin kansiin.

Kynttilöiden kanssa syytä olla tarkkana joulunakin
Kynttilöitä poltetaan palamattomalla ja kuumuutta kestävällä alustalla. Kynttilän lähellä ei pidä olla verhoja tai muita palavia materiaaleja. Kynttilöiden päälle ei myöskään saa pudottaa ylimääräisiä esineitä, kuten tulitikkua. Palavaa kynttilää ei saa koskaan jättää ilman valvontaa. Jos kynttilä syttyy liekehtimään, se sammutetaan tukahduttamalla. Kynttiläasetelmissa lämpökynttilöiden on oltava vähintään kolmen senttimetrin etäisyydellä toisistaan.

Ulkotulet soveltuvat vain ulkokäyttöön, niitä ei ole tarkoitettu poltettavaksi parvekkeella. Palavien ulkotulien pitää olla vähintään metrin päässä palavista materiaaleista, kuten rakennuksista, aidasta tai muista rakenteista. Ulkotulia ei myöskään pidä polttaa sateella roiskumisvaaran takia.

Kynttilätuotteisiin liittyvien turvallisuusongelmien kanssa voi ottaa yhteyttä kunnan terveystarkastajaan tai Kuluttajavirastoon.

Tulosta