Luomutuotteita on runsaasti saatavilla päivittäistavarakaupoissa, varsinkin isoissa marketeissa ja automarketeissa. Luomumaitotuotteiden, luomujauhojen ja –leipien tarjonta on lisääntynyt, luomulihaa on vähemmän tarjolla. Eniten erilaisia luomutuotteita on Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomen alueella, pohjoisessa vähemmän. Hinnoissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia viime vuoteen verrattuna. Tavallisten ja luomutuotteiden hinnanerot eivät ole myöskään kaventuneet. Kuluttajavirasto ja lääninhallitukset ovat selvittäneet syyskuun lopulla 78 luomutuotteen hintoja, 17 paikkakunnalla 111 liikkeessä, lähinnä päivittäistavarakaupoissa. Edelliset luomutuotteiden hintavertailut on tehty vuosina 1996, 1997 ja 1999. Luomuvihannekset ja –juurekset Eniten on kaupoissa luomutomaattia, -perunaa, -porkkanaa ja -sipulia. Hintahaitari on edelleen pysynyt suurena. Suurimmat hinnanerot ovat tomaatilla, joiden kilohinta vaihtelee välillä 10,90 – 39,80. Viime vuonna luomutomaatin kilohinta vaihteli 8,00 – 27,80. Luomuporkkanan hinta vaihteli 7,80 –20,00 mk/kg. Luomuvihannesten keskihinta on noin kaksinkertainen tavanomaisesti viljeltyihin vihanneksiin verrattuna. Vuoteen 1999 verrattuna tomaatin ja kaalin hinta oli noussut, porkkanan ja perunan hinta laskenut. Maitotuotteet Luomumaitotuotteita on hyvin saatavissa koko maassa. Luomumaitoa sai lähes kaikista kyselyn myymälöistä. Hinta vaihtelee 4,40-6,90 mkk/l. Luomujuusto on uusi tuote viime vuotiseen verrattuna ja sitä on jonkinverran saatavilla. Milkan luomuedamia n. 42 %:lla myymälöistä. Hinta vaihteli 42,90 – 54,90 mk/kg. Luomukananmuniakin oli saatavilla 75 % liikkeistä. Luomumunien hinnat vaihtelivat 16,95 – 42,82 mk/kg ja tavallisten kananmunien 9,56 – 23,28 mk/kg. Luomumaitotuotteiden hinnat ovat pysyneet viimevuotisella tasolla. Luomulihaa edelleen tarjolla vähän Luomulihaa oli eniten saatavilla Etelä- ja Länsi-Suomen alueella, pohjoisessa sitä ei ollut tarjolla lainkaan. Luomujauhelihaa oli n. 28 %:lla liikkeistä ja sen kilohinta vaihteli 29,90 – 59,90 markan välillä. Vuonna 1999 kilohinta oli 35,00 – 59,00 mk/kg eli käytännössä jauhelihan osalta ei juuri hinnaneroa viime vuotiseen ole. Muiden lihojen osalta nousua oli 4-13 %. Luomunaudan jauhelihalle saatiin keskihinnaksi 43,68 mk/kg ja tavanomaiselle naudan jauhelihalle 29,70 mk/kg. Luomujauhojen ja leipien valikoima kasvanut Luomujauhoja löytyy eniten vertailun liikkeistä ja erilaisia jauholaatuja on tullut runsaasti lisää. Selvityksessä mukana olevien jauhojen hinnoissa ei ole tapahtunut erityistä muutosta vuoteen 1999 verrattuna. Tämän vertailun mukaan luomujauhot maksavat noin puolitoista kertaa enemmän kuin tavalliset jauhot. Eri leipomoiden luomuleipiä on runsaasti tarjolla myymälöissä. Luomuruislimpun hinta vaihteli 11,90 – 45,15 mk/kg ja luomureikäleivän hinta 15,33 – 37,25 mk/kg. Oululaisen luomujälkiuunileivän keskihinta on laskenut 13 % vuoteen 1999 verrattuna, kun taas Pirkka-luomuruisvuokaviipaleen hinta on noussut 11 %. Myös erilaisia luomunäkkileipiä on tullut tarjolle. Esim. Vaasan Luomukunto näkkileipää oli 80 liikkeessä, kilohinta on 39,50 – 55,00 mk. Samankokoinen tavallinen Vaasan Kuntonäkkileipä maksoi 34,50 – 44,50/kg. Luomulastenruokia eniten tarjolla isoissa marketeissa Luomulastenruokaa purkeissa on tarjolla Bonalla sekä Elo-Eväs Luomuset-sarjassa. Vuoteen 1999 verrattuna hinnat ovat pysyneet melkein samalla tasolla. Ainoastaan Bonan luomukasviksia ja luomunaudanlihaa 5 kuukauden ikäisille on noussut n. 10 %, vastaavasti Bonan luomuporkkanaa 4 kuukauden ikäisille on laskenut 13 %. Kahvi ja tee Luomukahvi on jo vakiintunut päivittäistavarakaupoissa. Sen hinta laskenut 4-7 %. Café Beneficio Arabica 250 gramman paketin kilohinta vaihteli 75,60 – 115,60 markan välillä, v. 1999 sen hinta oli 95,20 – 156,00 mk/kg. Saman kokoinen Pirkka Luomukahvi maksoi 59,60 mk/kg. Myös erilaista luomuteetä on tarjolla 20 pussin pakkauksissa, hinnalla 9,50 – 18,90 mk/pakkaus. Eurohintamerkinnät jo hyvin esillä Hintakeräyksen yhteydessä katsottiin myös hintamerkinnät ja eurohintamerkinnät. Yksikköhinnoista annettiin 13 liikkeelle huomautus. Eurohinnat olivat 86 %:lla hyvin esillä ja 13 %:lla ei lainkaan esillä. Noin puolella käydyissä liikkeissä oli luomutuotteet hyvin esillä. Mitä luomu on? Luomutuotteen tuntee parhaiten vihreästä Luomu – valvottua tuotantoa-merkistä. Luomutuote on valmistettu luonnonmukaisesti tuotetuista raaka-aineista EU:n luomuasetuksen valmistusehtojen mukaisesti. Raaka-aineista vähintään 95 % tulee olla luonnonmukaisesti tuotettu. Jokainen luomutuotteiden viljelijä ja valmistaja kuuluu luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään. Luonnonmukaisen maataloustuotannon valvontaa ohjaa Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK).