Terveyspoliittiset painotukset törmäsivät vaatimuksiin elinkeino- ja sanavapaudesta alkoholimainontaa pohtineessa työryhmässä, jonka muistio valmistui huhtikuussa.
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2006 työryhmän, jonka tavoitteena oli selvittää, miten alkoholijuomien mainonnan nykyinen valvonta vastaa mm. lainsäädännön ja kansainvälisten suositusten tavoitteisiin.
Työryhmän viranomaisjäsenet tulivat Kuluttajavirasto ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskusta. Elinkeinoelämää työryhmässä edustetivat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry, Viestinnän keskusliitto ry, MTV Oy, Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry.
Työryhmän viranomaisjäsenet totesivat, ettei nykyisen alkoholimainontaa koskevan lainsäädännön tavoitteita ole riittävän selkeästi nostettu esille mainontasäännöksissä. Ongelma pidettiin lisäksi sitä, etteivät vuonna 1994 laaditut mainontasäännökset sisällä riittävästi mahdollisuuksia reagoida tuotteiden valikoiman ja mainonnan monimuotoistumiseen.
Viranomaisjäsenet pitivät myös suotavana Kuluttajaviraston ja Tuotevalvontakeskuksen välisen yhteistyön tehostamista.
Elinkeinoelämän edustajat katsoivat, ettei alkoholimainonnan sääntelyä lainsäädännöllä tulisi lisätä vaan alkoholimainontaan pitäisi vaikuttaa itsesääntelyä kehittämällä. Elinkeinoelämä suosisi myös valistuskampanjoita lasten ja nuorten parissa.
Työryhmän viranomaisjäsenet ja elinkeinoja edustavat jäsenet olivat yhtä mieltä siitä, että alkoholimainontaa koskevien rajoitusten selkeyttäminen ei yksin riitä hillitsemään jo pitkään jatkunutta alkoholin kulutuksen, juomatapojen ja alkoholinkäyttöön liittyvien haittojen kielteistä kehitystrendiä.
Alla on esitetty ponsina toimintalinjat, joista työryhmässä vallitsi laaja yhteisymmärrys:
- Alkoholimainonnan sääntelyä ei tulisi käyttää yksinomaisena haittojen ehkäisyn keinona vaan yhtenä osana kokonaisvaltaista alkoholipolitiikkaa.
- Väkevien juomien mainontaa koskeva STM:n asetus tulisi tarkistaa siten, että siinä otetaan huomioon perustuslain ja alkoholilain voimassa olevien säännösten puitteissa väkevien juomien mainonnan, epäsuoran mainonnan ja muun myynninedistämisen monimuotoisuus.
- Alkoholimainontaa koskevissa säännöksissä geelien, jauheiden ja mehujäiden kaltaiset uudentyyppiset alkoholivalmisteet tulisi rinnastaa alkoholijuomiin.
- Viranomaisten ja elinkeinoelämän edustajien välistä ja viranomaisten keskeistä tiedonvaihtoa ja vuoropuhelua alkoholimainontaa koskevissa asioissa tulisi lisätä.
Työryhmän jäsenet pitivät suotavana myös sitä, että alkoholimainontaa valvovien viranomaisten ja elinkeinonharjoittajien tiedonvaihtoa ja vuoropuhelua lisätään esimerkiksi kokoamalla alkoholimainontaa koskevien säännösten soveltamiseen keskittyvä neuvotteluryhmä.
Lue lisää
Alkoholimainontatyöryhmän muistio 2007, Sosiaali- ja terveysministeriö